Tsukiko on nelikymppinen, yksinäinen nainen. Hän paahtaa töitä ja rentoutuu vapaa-ajalla kapakassa. Eräänä iltana hän törmää baaritiskillä naposteluruoan ja lasillisen äärellä entiseen lukion opettajaansa, jota kutsuu kunnioituksesta nimen sijaan opettajaksi, Senseiksi. Tsukiko ja Sensei huomaavat löytävänsä paljon yhteistä, ja epäsuhtainen pari alkaa tapailla jatkossakin satunnaisesti vakiobaarissa. Koskaan he eivät sovi tapaamisesta etukäteen, mutta koska kumpikin on sangen yksinäinen, kohtaamiset eivät jää harvinaisiksi.
Vähitellen Sensei ja Tsukiko löytävät muutakin yhteistä. Sieniretki vuoristoon paljastaa uusia puolia niin Sensein perhehistoriasta kuin baarinpitäjästäkin. Yhteinen lomamatka kauemmas kaupungista on ratkaiseva sekin, eikä voi unohtaa vanhan lukion kirsikankukkajuhlaa, jossa Tsukiko tapaa myös muita vanhoja tuttuja, omaa menneisyyttään ja elämänsä kaarta, jonka on ehkä halunnut unohtaa.
Sensein salkku on rauhallisesti etenevä romaani, joka tuntuu kevyen tuulen huminana korvissa. Sen sävy on seepia, äänet tyynet ja olomuoto vesi, joka ei kiehu eikä temppuile, mutta kuplii pinnan alla, piilossa. Kawakamin kerronta on kevyttä ja leikittelevää, mutta se jättää myös lukijalle suuren vastuun. Miten tarinaa pitäisi tulkita, millaisena nähdä Sensein ja Tsukikon suhde, mitä ajatella heistä ihmisinä?
Tsukiko on kiinnostava hahmo: työelämään punnuksensa pannut nainen, joka ei vanhempiensa toiveesta huolimatta ole perustanut omaa perhettä. Olisiko hän kuitenkin sitä halunnut? Ainakaan Tsukikoa ei voi pitää yksioikoisena tai aukikirjoitettuna, vaan hänen ajatuksissaan ja tunteissaan on paljon tulkittavaa. Sensein kohtaaminen on käännekohta, jonka jälkeen elämä ei palaa enää aiempiin uomiinsa.
Sensei puolestaan on hyvin arvoituksellinen, ja kuva hänestä piirtyy vain Tsukikon tarkkailun ja päätelmien kautta. Miten eläkkeellä oleva, puolisonsa menettänyt ja pojastaan vieraantunut mies, entinen opettaja ja kirjallisuuden rakastaja voi päästä pinttyneiden tapojensa tuolle puolen? Onnistuuko Tsukiko raaputtamaan pintaa, löytämään väylän, jonka kautta suhde voi syntyä? Ja haluaako hän edes sitä?
Tsukikon ja Sensein suhde muodostuu satunnaisuuden ja tarkoituksellisuuden yhdistelmästä. Häveliäisyys, hierarkia ja kunnioitus estävät suoraan puhumisen, mutta paljon voidaan viestiä pienin elein ja valinnoin. Ruoka-annokset ja juomat seuraavat toisiaan, ja se, mitä milloinkin listalta tilataan, tuntuu saavan paljon painoa. Ei ole yhdentekevää, mitä baaritiskillä tai ravintolan pöydässä nautitaan, vaan kaikessa on viesti, niin kuin kielellä ja kirjallisuudella elantonsa hankkinut opettaja hyvin tietää – ehkä vähitellen Tsukikokin.
Sensein salkku tarjoaa lukukokemuksen, joka on etäisyydessään tyylikäs, tunnelmassaan vahva ja arvoituksellinen ja miljööltään länsimaisin silmin erikoinen, hieman outokin. Kaikkea ei ole pakko ymmärtää, ei elämä siihen mahdollisuuksia edes tarjoa. Olkoon niin.
Hiromi Kawakami: Sensein salkku
Suomentaja: Raisa Porrasmaa
Ulkoasu: Satu Kontinen
Kustantamo S & S 2018
243 s.
Sensei no kaban (2001)
Arvostelukappale.
__________
Toisaalla: Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Haasteet: Kirjastohaasteen kohta 35. Kirjassa herkutellaan.
Oivaltavasti toteat, että teos jättää tulkinnallisesti lukijalleen suuren vastuun ja heittelee ilmaan kysymyksiä.
VastaaPoistaKohtaamme, kuljemme hetken rinnakkain ja vaihdamme keskenämme sydäntemme palasia, jätämme jälkiä ja luomme muistoja... "Olkoon niin". Tämä lukukokemus jätti hienovaraisen ja unnukkaisen lukujäljen:)
Sattuipas hauskasti, kävin juuri Mummo matkalla -blogissa ja hän oli postannut tästä samasta kirjasta. Tämän kyllä haluaisin lukea, japanilaiset kirjat ovat monesti tunnelmaltaan niin hienoja. - Mukavaa sunnuntaita!
VastaaPoistaTsusiko jää arvoitukseksi, kuten myös Sensei, joka sentään jatkuvasti yllättää. Varovasti pitelin kaunista kirjaa ja säästellen luin. Kahdelle päivälle sain riittämään. Harvoin löytyy käteen tämänmoinen, josta riittää kaunista katsottavaa myös ennen ja jälkeen varsinaisen tekstin. Kiitos siitä Satu Konttiselle. Kiitokset ansaitsee myös suomentaja Raisa Porrasmaa. En tiedä kumman ajatus ovat ne japanin kahdella kirjoitustavalla mukana olevat merkinnät. Kiehtovia ovat. Herättävät kiinnostuksen tuohon meille yksinkertaisilla merkeillä ajatuksiaan kirjaaville ja lukeville. Ja tiedänpähän nyt, miltä näyttää mm. tokkuri. Tällaisten kirjojen takia kannattaa elää.
VastaaPoista