7. marraskuuta 2017

Richard Bach: Lokki Joonatan



Nyt tuli lukukokemuksesta kyllä semmoinen mahalasku että oksat pois. Jostain syystä nappasin Richard Bachin klassikkoteoksen Lokki Joonatanin luettavakseni, ja pakko on todeta, että olisin hyvin selviytynyt ilman tätä elämystä.

Olen ajatellut, että Lokki Joonatan on kaunis, syvällinen tarina, joka saa sielun läpättämään autuudesta ja vapauden kaihosta. Ei saanut.

Joonatan Livingston on lokki, joka tekee asiat omalla tavallaan. Hän haluaa oppia lentämään kovaa, ei keskittyä ruoanhankintaan ja parveilemaan. Niinpä Joonatan tekee omia lento- ja syöksyharjoituksiaan sillä aikaa, kun muut huolehtivat parven elintasosta.

Tämä ei noin pidemmän päälle oikein sovi, ja Joonatan huomaakin lopulta tulleensa karkotetuksi parvestaan, koska ei ole lokki sillä tavalla kuin lokeilta odotetaan. Hän asustelee uloimmilla luodoilla yksinään ja jatkaa sinnikästä harjoittelua. Eräänä päivänä on Joonatanin aika siirtyä toiseen todellisuuteen, liekö se sitten taivas. Siellä elämänviisauksien pohdiskelu saa jatkua uudessa, paremmassa seurassa – ja aikanaan Joonatan voi palata opastamaan muita lokkeja löytämään rohkeuden sisästään.

Luin vuonna 2015 julkaistun 39. painoksen Lokki Joonatanista, joka on uusi, Jaana Kapari-Jatan tekemä suomennos ja jossa on mukana ennen julkaisematon neljäs osa. Neljännessä osassa on ehkä tarinan paras jännite, sillä se porautuu uskomusjärjestelmän syntyyn ja sellaisen ravisteluun.

Lokki Joonatan valaa uskoa lukijaansa: voit olla ja sinusta voi tulla mitä ikinä vain tahdot, kunhan uskot itseesi ja uskallat koettaa. Koin tarinan kuitenkin lähinnä rasittavana alleviivaamisena ja rautalangan vääntämisenä. Lisäksi Joonatanin muuttuminen jonkinlaiseksi Jeesus-hahmoksi opetuslapsineen kaikkineen oli hieman, no, vaivaannuttavaa.

Lokki Joonatanin tarina tuntuu self-help-kirjallisuudelta proosan muodossa (jota se ehkä onkin), tarinalta, jonka syvällisyydet lähes hierotaan lukijan naamaan, vaikkakin hienovaraiseen runollisuuteen kietoen. Mukana on myös yksityiskohtaista lentämisen fysiikkaa, paikoin sangen haukotuttavissa määrin.

Plussan annan Russell Munsonin upeista mustavalkoisista valokuvista, joista noin puolet kirjan sisällöstä (onneksi) muodostuukin.

Aina saa hävetä, kun ei ymmärrä klassikkokirjoja. Mutta näillä mennään, tälläkin kertaa.


Richard Bach: Lokki Joonatan
Valokuvat: Russell Munson
Suomennos: Jaana Kapari-Jatta
Gummerus 2015 (39. painos)
125 s.
Jonathan Livingston Seagull (1970)

Kirjastosta.

__________

Toisaalla: P. S. Rakastan kirjoja, Tahaton lueskelija, Luettua, Hurja Hassu Lukija, Yöpöydän kirjat, Jokken kirjanurkka   

Haasteet: Helmet-haasteen kohta 32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta. (Valokuvia, elokuvan, oletettavasti lukemattomia tarinoita ja elämäntaito-oppaita vuoden 1970 jälkeen.)

17 kommenttia:

  1. Tämähän oli oikein mainio arvio, kiitos taas Suketus! Muistan tämän kirjan nuoruudestani ja sen maineen jonkinlaisena syvällisenä filosofisena teoksena. En tullut lukeneeksi ja nyt kun luen arviosi huomaan, että vaistosin oikein eikä tarvitse tähän väliin jääneeseen 'klassikkoon' palata. Paljon raskaamman sarjan puuttuviakin kun löytyy valitettavasti yllin kyllin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän lukeminen oli aivan hetkellinen mielijohde, ja onneksi sentään aikaa ei hurahtanut pitkästi. Kuvat olivat hienoja sentään. Toisaalta nytpä tiedän, mistä tässä kirjassa on kyse, eikä tarvitse sitä sen kummemmin enää ajatella.

      Poista
  2. Olen lukenut vähän samoissa fiiliksissä, ja päätynyt siihen tulokseen että tämä on samaa sarjaa kuin Pikku prinssi, Coelhot ja muutama muu vastaava kirja, kirjoja jotka pitää lukea jollain ihan tietyllä hetkellä ja tietyssä elämäntilanteessa jolloin se käy sydämeen ja puhuu juuri minusta. Ja jos ei tuohon ikkunaan satu osumaan niin sitten tulee mahalasku...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on varmaan vielä luettava edes yksi Coelho, että tiedän, mistä siinäkin on kyse. Mutta toivottavasti se päivä ei ole ihan heti, niin paljon on sellaistakin luettavaa, mistä ehkä jopa pitää. Ajankohdalla on tosiaan suuri vaikutus: itsehän en esimerkiksi oikein voinut sietää Montgomeryn Annaa, kun näin aikuisena vasta häneen tutustuin. Pikku naisiin puolestaan suhtaudun syvällä rakkaudella, kun olen heidät ensimmäistä kertaa 9-vuotiaana kohdannut. Kiinnostava ilmiö tuo, milloin luettu kirja kolahtaa tietyllä tavalla ja milloin ei.

      Poista
  3. Minulle kävi aivan samalla tavalla tämän kirjan kanssa. hdcanis edellä lienee oikeassa. Lisäksi kirja kannattanee lukea nuorena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta on vaikeaa tätä erityisemmin nyt suositella nuorille lukijoille, kun en laisinkaan päässyt sen sisältöön kiinni... Mutta joo, ehdottomasti ajoituksella on suuri merkitys!

      Poista
  4. Melkein nauroin ääneen tälle arviolle! Nimittäin, Lokki Joonatan muistuttaa minua ikuisesti erään kesälukion psykanmaikasta, joka väitti kivenkovaan lahjakkuuden olevan aina perittyä ja ettei kukaan harjoittelulla voi ylittää lahjakasta henkilöä. Esimerkkinä hän käytti juuri sitä, kuinka J. S. Bachin säveltäjälahjat siirtyivät nuorelle sukulaiselle Richard Bachille kirjallisessa muodossa. Selvisipä tämänkin teoksen laatu, ja jotenkin en ole edes yllättynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, mainio muisto kyllä. Jotkin kirjoihin liittyvät mielikuvat ja mielleyhtymät ovat niin eläviä, etteivät haalistu koskaan.

      Tässä kirjassa on sellaista naiivia elämäniloa ja onnellisuutta, sitä en kiellä. Mutta ei vain purrut sitten mitenkään päin.

      Poista
  5. Yhdyn tässä useaan edelliseen eli lukemisen aikaikkuna lienee oleellinen. Luin tämän ah niin herkässä teini-iässä ja rrrrakastuin tähän, tiedä sitten kannattaako tähän palata enää koskaan. Joka tapauksessa hörähdin ääneen tuossa toisessa kappaleessa. Onneksi tämä on lyhyt kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä palaa, ettet menetä hyviä muistojasi. Mitenköhän paljon olen menettänyt mahdollisuuksia saada kirjoista elämyksiä, kun en niin valtavasti lukenut nuorempana ja etenkään en klassikoiksi määriteltäviä teoksia?

      Toisaalta esimerkiksi Irvingin vanhempaan tuotantoon palaaminen epäilyttää: olenko valmis luopumaan niistä teini-ikäisen kirjamuistoista ja -tunnelmista?

      Poista
  6. Nyt 58 vuotiaana luin Joonatanin sitten vuoden 1973,4,5 kas en muista. Tuolloin Joonatan avasi suuren maailman, vapauden, rohkeuden ja päättäväisyyden merkityksen. Teille ikäväkseni joudun kertomaan että tuon 13,14,15 vuotiaan pojan maailma ja elo aukesi ja vei mukanaan vapaaseen maailmaan, vapaaseen ajatteluun - onneen. Siinä olen matkaani tehnyt, Joonatanin tiellä kaikki nämä vuodet, onnellisena.
    Kuten avasin luin kirjan uudelleen Vuosikymmenten jälkeen, enkä vieläkään voi olla ihailematta Joonatania - rohkeaa lokkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa kuulla, että tämä kirja on ollut sinulle tärkeä ja vaikuttava! Silloin kirjallisuus on todellakin parhaimmillaan, kun se tekee syvän vaikutuksen ja jättää jäljen. Huikeinta vielä, jos se oikeasti avaa uusia maailmoja ja elämisen ja näkemisen tapoja. Hienoa myös, että vapaus ja onnellisuus ovat kulkeneet mukanasi.

      Minulla on varmaan lähinnä tätä oleva esimerkki Pikku naisia -romaanin kanssa. Luin sen pikkutyttönä ja ihastuin "vanhan ajan maailmaan", solidaarisuuteen ja korkean moraalin tavoitteluun, jota kirjan tytöt elävät. Voi olla, että se(kin) kirja oli lopulta yksi syy sille, miksi rakastuin historiaan ja päädyin sitä opiskelemaan ja sittemmin opettamaan. Eikä Pikku naisten ylevä "moraalisaarna" hetkauta minua enää mihinkään suuntaan, vaikka jos nyt sen ensimmäistä kertaa lukisin, varmaan kohottelisin lähinnä kulmiani.

      Poista
    2. SAmankaltainen oli poikani kokemus aikanaan.. Ala-asteen opettajan lytättyä häntä neljä vuotta.. Pääsi yläasteelle ja luki tämän lahjoittamani kirjan.. Löysi samaan aikaan ymmärtäviä opettajia ja kannustusta myös. Ja lentää nyt vapaudesta, rohkeudesta ja omasta lahjakkudestaan nauttien ympäri maailmaa.

      Poista
  7. Luin kirjan pari vuotta sen jälkeen, kun se ilmestyi. Olin tuolloim 34-vuotias. Olen lukenut sen pari kertaa myöhemminkin. Edelleen olen sitä mieltä, että se on huikea esitys siitä, mitä on olla vapaa - on olla rohkea ja uskaltaa. Olin tuohon mennessä puurtanut opettajana yli kymmenen vuotta. En väitä, että tämän kirjan takia aloin ajatella laveammin. Jonkinlaisen kipinän kuitenkin sain. Pari vuotta myöhemmin aloin kuitenkin oman toimen ohella taas opiskella. Vuosikymmenen lopulla väittelin tohtoriksi. Älä vähättele Lokki Joonatania! JOS SE EI SYTYTÄ, AINAKIN KIPINÄN SE VOI ANTAA!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa kuulla vaikuttavasta lukuelämyksestä, ne ovat yksi elämän kantava voima ehdottomasti. Kipinät ovat mahtavia, onneksi niitä voi löytää niin monesta eri asiasta!

      Poista
  8. Lokki Joonatanin tarinaa ymmärtää aivan eri tavalla jos on itse päässyt lentämään taivaalla pie;koneella

    VastaaPoista
  9. eksyin ihan muissa asioissa lueskelemaan ja naurattaa, kun voin jollain tasolla yhtyä kaikkiin kommentteihin. Onhan tarina naiivi, mutta toisaalta samaan aikaan totta, ja: epätotta. Kaikkeen emme pysty, mutta harjoittelulla moneen ja heittäytymällä vielä vähän pidemmälle. Heittäytymällä sitten saatetaan tulla naurunalaisiksi, vähän niinkuin Lokki Joonatan tässä. Minullekin tärkeä kirja joskus 14-vuotiaana, traumatisoituneena, kaltoinkohdeltuna yläastelaistyttönä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!