Avaan tällä tekstillä Mielenterveysviikon teemapostaussarjani. Tänään 19.11. vietetään ympäri Suomen kynttilätapahtumia itsemurhan tehneiden muistoksi.
Theodore Finch ja Violet Markey. Kummallakin on oma syynsä olla koulun kellotornissa, turvakaiteen väärällä puolella. Kumpikin saa yllättävästä kohtaamisesta syyn tulla turvallisemmille vesille. Finch on lukion outolintu, friikki, jota edes muutaman läheisen ystävän on vaikeaa ymmärtää. Violet on suosittu tyttö, lahjakas kirjoittaja, joka on puoli vuotta aiemmin menettänyt isosiskonsa auto-onnettomuudessa, josta itse selvisi vähäisin vammoin. Suru on luonnollisesti läsnä perheen elämässä, mutta Violet kokee, ettei aiheesta saa puhua ja on siksikin ahdistunut.
Todennäköisyyksien vastaisesti Finch ja Violet tutustuvat ja ystävystyvät ja huomaavat pitävänsä toisistaan eroistaan huolimatta tai juuri siksi. He tekevät yhdessä maantiedon projektia, jossa on opettajan mukaan tarkoitus etsiä kotiosavaltion kiinnostavia paikkoja ennen kuin elämä kuljettaa oppilaat pois Indianasta. Niinpä Finch ja Violet tekevät vaelteluja erilaisiin lähiseudun löytöretkikohteisiin – ensin kävellen ja pyörällä, sitten myös autolla, kun Finch saa Violetin pääsemään yli onnettomuuden aiheuttamasta autokammostaan – ja löytävät esimerkiksi erään miehen takapihalla olevan itserakennetun vuoristoradan, "pohjattoman" järven ja kirjastovaunupuiston.
Samalla, kun löytöretket jatkuvat, kumpikin nuorista käy mielessään läpi omia murheitaan ja elämänsä merkityksiä. Finchin perhe on pitkälti palasina isän lähdettyä raskaiden aikojen jälkeen uuden naisen mukaan, eikä sen enempää Finchin äiti kuin kumpikaan siskoista jaksa tai osaa nähdä, kuinka kehnossa kunnossa Finch on. Koulukuraattorin tapaamisissa Finch onnistuu jotenkuten vakuuttamaan, ainakin lähes, ja koska äiti ei kuuntele vastaajan viestejä, koulun varovaisesti heräilevä huoli ei koskaan päädy hänen korviinsa saakka.
Violetia vanhemmat suojelevat turhankin voimakkaasti, mikä tiivistyy erityisen konkreettisesti, kun Violet ja Finch tulevat läheisemmiksi ja heidän suhteensa syvenee. Vanhemmilla on omakin surutyö vielä kesken, mutta he panostavat voimavaransa henkiin jääneeseen tyttäreensä, jopa siinä määrin, että tukahduttavat tämän omat tunteet. Kuinka paljon ja kuinka pitkään hoitamatta jäävää mielen sairautta voi kuitenkaan paeta?
Yksi täydellinen päivä on surumielinen, koskettava ja raikas nuorten aikuisten romaani. Se käsittelee vakavia aiheitaan otteella, joka ei sen enempää kiristy paasaamiseksi kuin silottele moniulotteista problematiikkaansa. Itsetuhoisuus on aihe, jonka kanssa ollaan helposti varpaillaan, eikä sen käsittely helppoa olekaan. Yhtäältä miettii, ruokkiiko siitä puhuminen ilmiötä itsessään, toisaalta tietää, että suun aukaiseminen on parempi asia kuin vaikeneminen. Nuorten itsemurhat ja niiden yritykset ovat Suomessa teema, josta ei aina uskalleta puhua. Pelätään, että itsemurhista puhumalla saatetaan vahingossa kannustaa itsetuhoista ihmistä toteuttamaan aikeensa.
Minä puolestani olen nuorten kanssa työskenneltyäni sitä mieltä, etteivät nuoret mene rikki vaikeiden aiheiden äärellä: jos voi millään tapaa osoittaa kiinnostusta, mahdollisuutta kuuntelevaan korvaan ja tukea avun saamiseen, ollaan aina plussan puolella. Pienetkin teot ovat merkittäviä, vaikkeivät ratkaisisi koko ongelmaa tai avaisi kaikkia solmuja. Tekeminen on aina parempi kuin tekemättä jättäminen.
Yksi täydellinen päivä on haastava romaani, jos sen käsittelemä tematiikka saa oman mielen vereslihalle. Se ei myöskään ole aivan ongelmaton kokonaisuus, sillä vaikka pääosin pidän Nivenin tekemiä kerronnallisia ratkaisuja hyvinä, en voinut lukiessa välttyä aihepiirin romantisoinnin kyseenalaistamiselta. Romaani tasapainoilee haastavalla maaperällä ja saattaa herättää hyvinkin vahvoja mielipiteitä. Toisaalta eikö se ole vaikuttavan kirjallisuuden merkki? Hienointa olisi, jos tätä kirjaa voisi lukea vaikkapa lukupiirissä ja sen jälkeen yhdessä keskustella sen esiin nostamista teemoista.
Jennifer Niven: Yksi täydellinen päivä
Suomentaja: Leena Ojalatva
Karisto 2017
405 s.
All the Bright Places (2015)
Kirjastosta.
________
Toisaalla: Kirjapöllön huhuiluja, Hannan kirjokansi, Venlan maailma, Evarian kirjahylly, The YA Diaries
Olen samaa mieltä kanssasi: nuoret kestävät kyllä rankkojakin aiheita, ja kirjallisuus on mitä parhain keino käsitellä esimerkiksi mielenterveyteen liittyviä ongelmia. Ainoa asia, mitä harkitsisin, on se, milloin ja missä tilanteessa on sopivin hetki käsitellä tämäntyyppistä kirjallisuutta. Muutaman traagisen tilanteen jälkeen omat oppilaani toivoivat, että jatkaisimme oppitunneilla kevyempien aiheiden parissa. Toisaalta onnistuin herättämään erään nuoren lukuinnon, kun hänen vaikeana aikanaan tarjosin luettavaksi masennusta käsittelevän kirjan.
VastaaPoistaMinullakin on kokemusta siitä, että surullisten ja traagisten tapahtumien jälkeen alkushokki vie aikansa, mutta sen jälkeen nuoret toivovat sangen pian paluuta arkeen. Toki aina on niitä, joita asiat jäävät painamaan, ja heidän kanssaan voi jutella sitten yksityisemmin lisää. Varmaan sama koskee aikuisiakin, eipä siinä.
PoistaKiitos tämän romaanin esiluennasta, sillä se on ollut itsellänikin jo lainassa, mutta en ehtinyt sitä lukea. Nuorten parissa työskentelevät ovat varmaan herkistyneitä suosittelemaan toisille "rankempia" kirjoja kuin toisille, eikä varmaan kenenkään akuutissa kriisissä olevan kannata lukea itsemurha-aiheista teosta. Nämä teokset tosin ovat todella tärkeitä niille nuorille, jotka ovat itse menettäneet läheisen tai ystävän oman käden kautta, ja niiden vertaistuellista voimaa ei pidä aliarvioida. Pitääpä katsoa, ehtisinkö itsekin lukea tämän (tai toisen vastaavan, vaikuttavan nuortenkirjan) Mielenterveysviikon kunniaksi.
VastaaPoistaEn minä tätä tosiaan akuutisti itsetuhoiselle tarjoaisi, mutta ehkä tosiaan jollekulle, joka on menettänyt toisen ihmisen itsemurhalle tai sellainen uhka on joskus ollut. Rankat aiheet tuntuvat noin yleisesti kiinnostavan nuoria kirjallisuudessa, kun olen kirjavinkkauksia tehnyt ja sitten kysellyt, millaisia kirjoja pitäisi esitellä.
PoistaTeos vaikuttaa mielenkiintoiselta, vaikka minua hiukan epäilyttääkin mainitsemasi aiheen romantisointi. Kuten Sirri ja Anu yllä sanovat, myös minusta on tärkeää käsitellä nuortenkin keskuudessa rankkoja aiheita - asioita on helpompi ymmärtää, kun niistä keskustellaan avoimesti.
VastaaPoistaEn ehdi valitettavasti osallistumaan Mielenterveysviikon haasteeseen koulukiireiden vuoksi, mutta seurailen mielenkiinnolla muiden tuotoksia. Minusta on hienoa, että järjestät tämän.
Minä en myöskään usko hyssyttelyyn. Tietenkin tarvitaan tilannetajua ja pelisilmää, ja kaikkein tärkeintä olisi se, että tuntee ne nuoret, joiden kanssa raskaista aiheista puhuu. Kun tietää edes päällisin puolin, miten toinen suhtautuu eri tilanteisiin ja kuinka reagoi, on paljon helpompaa valita tapa, jolla ottaa vaikeita asioita esiin.
PoistaYhdyn ajatukseesi siitä, että nuoret kyllä kestävät vaikeitakin aiheita. Tietyssä määrin joskus jopa paremmin kuin vanhemmat. Itsemurha ja mielenterveysongelmat toki ovat vaikeita asioita, mutta eivät ne lakkaa olemasta, jos ei niistä puhuta. Hienotunteisuutta ja tilannetajua se toki vaatii. Nuorten lukupiirikirjana tämä voisi olla hyvä keskustelunavaaja ja -herättelijä. Tärkeäähän on, ettei tarvitsisi jäädä yksin puimaan asioita.
VastaaPoistaEn tiedä luenko tätä kirjaa koskaan. Nyt kuulin siitä ensimmäisen kerran ja vaikuttaa periaatteessa kiinnostavalta, mutta asetelma ei ehkä ole ihan minua varten. Preferoin hieman toisenlaista lähestymistapaa. Mutta eihän sitä koskaan tiedä.
Minulla on lähisuvussani useita itsemurhatapauksia ja kuolemanhaluisia (suvusta ei paljon enää olekaan jäljellä). Olen kasvanut sellaisen keskellä ja varjossa ollen osa sitä. Omakin ajatusmaailma vinoutuu siinä ja itsemurhan näkee melko luonnollisena vaihtoehtona. Siis nimenomaan vaihtoentona.
Olen Elegia Kartanosta, mutta nyt ilman osoitetta aiheen takia.
Niinpä, asiat eivät katoa sillä, ettei niistä vain puhuta. Tiedän sen joskus kuitenkin olevan käytössä oleva strategia, valitettavasti. Ehkä se on tietynlaista pelkoa vaikeiden aiheiden äärellä – eivät tämmöiset asiat ole todellakaan helppoja aikuisillekaan. Joskus olen koulumaailman pyörteissä miettinyt, että melkoisia valmiuksia opettajillakin odotetaan olevan ilman, että aiheita olisi ikinä sivuttukaan opinnoissa. Itse olen ollut aika tiukkana siinä, että tottakai minulta saa kysyä ja voin jutella lähes mistä vain, mutta teen aina selväksi, etten minä ole psykiatrian tai terapian ammattilainen, enkä pysty siinä asiassa auttamaan muuten kuin neuvomalla, mistä sellaista apua saa.
PoistaOn ikävää kuulla, että tämä aihe on sinulle liiankin läheinen. Sellaisen painolastin varjossa saa varmasti tehdä töitä, että näkee myös muunlaiset mahdollisuudet. Voimia asioiden käsittelyyn jatkossakin.
Olen samaa mieltä, että nuorten ja kaikkien muidenkin kanssa rankoista asioista puhuminen on aina järkevämpää kuin hyssyttely. Ehkä tämä kirja vaatisi juurikin tuota keskustelua jälkeenpäin, eli lukupiirikirjaksi mainio.
VastaaPoistaKiitos vielä haastamisesta mukaan tähän tärkeään teemaviikkoon :)
Olisi kyllä hienoa päästä järjestämään sellainen lukupiiri, jossa olisi nuoria ja luettaisiin joku varmasti ajatuksia herättävä kirja. Nuorten ajatukset ovat aitoja ja tuoreita, niitä kuulisi kirjoistakin niin mielellään.
PoistaKiitos kirjan esittelystä. On hienoa että tällaisia vaikeita aiheita käsitellään ja on hämmästyttävää, miten hienosti nuoret pystyvät käsittelemään rankkojakin aiheita. Tällaiset kirjat varmasti antavat uskoa ja voimaa vaikeissa tilanteissa ja ehkä apua jopa selviytymiseen ja tervehtymiseen. Mitenhän kirja toimisi mielenterveysnuorten terapiaistunnoissa?
VastaaPoistaVoisi toimiakin, kunhan se ei aiheuta turhaan romantisoitua mielikuvaa itsemurhasta... Tosin siitäkin aiheesta voisi sitten jutella pitkään. Nuorissa on paljon viisautta ja kypsyyttä, uudenlaista näkökulmaa, joka jää liian usein "nuoriso on pilalla" -kauhistelun jalkoihin.
PoistaKuulostaa hyvinkin sopivalta kirjalta nuorille lukijoille ja esim heidän opettajilleen ja vanhemmilleen. Ajatuksesi lukupiirikirjasta kuulostaa myös hyvältä.
VastaaPoistaTämä oli mielestäni hyvää luettavaa juuri näin aikuisnäkökulmasta, vaikka juuri nyt en ihan sellaista työtä tee, jossa tutustuisin nuoriin ja joutuisin tällaisia aiheita käsittelemään. Teoksessa on aika isoja piikkejä sen päähenkilöiden vanhempia kohtaan, ja ihan syystäkin.
PoistaJoka päivä yllätyn ihan omien lasteni (nuorteni) kanssa jutellessa. Fiksuja ihmisiä, jotka myös pohtivat mielessään mitä kummallisempia ja vaikeampia asioita.
VastaaPoistaToivon itse huomaavani, jos jostain syystä muksut voisivat pahoin.Välillä tosin tuntuu, ettei tässä härdellissä ehdi oikein huolehtimaan mistään. Vielä vaikeampaa se on varmaan ihmisille, joilla oikeasti on ongelmia tai niiden nuorten kohdalla, joista kukaan ei välitä. Siksikin on hyvä, että näistä aiheista kirjoitetaan.
Se on ollut ajoittain vahvastikin mielessä, että huomaako pahoinvointia tarpeeksi ajoissa. Se on tosi vaikeaa, moni on hyvä piilottamaan sen, että sattuu tai tuntuu pahalta. Ja toisaalta sitten jos sen ulkopuolisena huomaakin, avun piiriin auttaminen on joskus ihan tuhottoman vaikeaa ja se on rankka aihe ammattilaiselle käsiteltäväksi – saati sitten vanhemmalle tai huoltajalle.
PoistaKaipa tärkeintä on se, että keskusteluyhteys säilyy ja aikuisena johdonmukaisesti osoittaa, että vaikka ottaisi päähän ja ärsyttäisi, niin täällä ollaan, aina valmiina kuuntelemaan.
Tärkeä ja vaikea aihe. Minustakin kirja voisi toimia hyvin lukupiirikirjana. Aihe vaatii jonkinlaista läpikäyntiä.
VastaaPoistaKyllä tämän kanssa hieman yksinäinen olo voi jäädä, etenkin jos kirja herättää paljon ajatuksia ja tunteita.
PoistaLuulen, että aika moni joutuu koulussa tilanteeseen, että tietää, jollain luokkakaverilla tai muulla oppilaalla olevan vaikeaa ja herää huoli hänen puolestaan. Miten sitten voisi sitä kaveria auttaa? Vaikea kysymys, josta meillä on kotona keskusteltu paljonkin, kun on ollut koulussa oppilas, joka käytöksellään on suorastaan huutanut apua. Tuntuu, että liian pitkään pelätään koulun/viranomaisten puolelta tilanteeseen puuttumista. Vaikeita tunteita kokevat myös ne, jotka sivusta seuraavat toisen pahaa oloa ja tässä asiassa ei koulu, joka nyt on tässä kontekstinä, ole osannut tehdä oikein mitään.
VastaaPoistaNo, tämä ei nyt liittynyt suoraan kirjoittamaasi tekstiin,mutta tuli sen pohjalta mieleen.
Se on kyllä nuorta kalvava tilanne, jos seuraa vierestä, kuinka toinen ei saa selvästi tarvitsemaansa apua. Tilanteesta sen enempää tietämättä voisin kuvitella, että jos jotain onkin yritetty tehdä, apukeinot laahaavat jossakin systeemissä odottamassa jossain hamassa tulevaisuudessa olevia verkostopalavereita tai vastaanottoaikoja. Koulu ei kuitenkaan voi esimerkiksi mielenterveyspalveluita tarjota, ja useinhan käytöksen ongelmat kuitenkin ovat oire jostakin, eivät se itse ongelma. Toivottavasti tämä kyseinen nuori saisi pian tarvitsemaansa apua.
PoistaKuulostaa todella mielenkiintoiselta teokselta. Tuli mieleen Suvi Piirosen Kadotetut jota juuri luen. Dekkarin aihepiiri on kylläkin eri, mutta nuoret, nuorten pahoinvointi ja onnettomuuden jälkeinen elämä perheessä on siinäkin sivujuonteena mukana. Tärkeitä aiheita!
VastaaPoistaKyllä, ja itse toivoisin, että saisin kehittää omaa ammattitaitoani paremmaksi siinä, että osaisi paremmin näiden vaikeiden aiheiden kanssa työskennellä.
PoistaOn varmasti sekä sellaisia tilanteita, joissa tämän kirjan lukeminen voi auttaa vaikkapa keskustelemaan asioista, ja sitten tilanteita, joissa oma paha olo on niin ylivoimainen, ettei minkään lukeminen onnistu. Ehkä fiktion kautta voi löytää samastumiskohteen, ehkä joku saada vinkin ystävän auttamiseen. Minulle on aina vaikeaa se, että tämöntyyppisissä kirjoissa helposti syyllistetään esim. vanhempia. Yleensä niin ei tehdä, jos vanhempi ei huomaa lapsen somaattista sairautta ensimmäisistä tai pienistä merkeistä. Suomessa on ilmeisesti isoin ongelma se, ettei lapsille ja nuorille saa terapiaa, vaan vain lääkkeitä.
VastaaPoistaTässäkin kirjassa on kyllä aika vahva piikki päähenkilöiden vanhempia ja koulun henkilökuntaa kohtaan, ehkä ihan syystäkin, vaikka en itsekään pidä siitä, että aika yksioikoisesti usein syyllistetään vanhempia. Tai koulua. Ehdottomasti suuri ongelma on se, että resurssit ovat niukat ja jonot pitkät. Se on iso riski.
PoistaMinulla tämä odottelee yöpöydällä, kiinnostaa. Luin juuri Pehmolelutytön ja sitä myötä mietin, että kyllä nuoret jaksavat ja pystyvät lukemaan "rankoistakin" aiheista, mutta hienoa olisi että niistä pääsisi keskustelemaan. Kaikenlaista sitä kyllä luki itsekin teininä, rankkaa ja vähemmän rankkaa, ja kyllä ne raffimmat kirjat taisivat aina kiinnostaa enemmän. Itsemurha kuulostaa aiheena haastavalta, mutta kyllä siitäkin sietää kirjoja olla tarjolla.
VastaaPoistaAjatuksia herättävä teema ja kiinnostavaa kommentointia ketjussa, jossa paljon omista ajatuksistani jo sanottukin.
VastaaPoistaNuorten kanssa kai tärkeää on pysyä kuulolla ja tarttua tilaisuuteen ja hetkeen, kun keskustelua kaivataan. Pakotettu vaikeneminen on varmasti ahdistavaa, hyvänä kakkosena saattaa hyvinkin olla pakotettuna puhuminen.
Tärkeä aihe.
Minna /Kirsin Book Club