Emma Clinen esikoisromaani Tytöt on kaksijakoinen kirja. Se on sekä kipeän tuttu kuvaus tyttöyden jatkuvasta epävarmuudesta että hieman jälkiviisas, kokonaisuutena etäinen. Aivan kuin Cline ei olisi osannut päättää, uppoaako tyttöyteen sellaisena kuin se on vai varmisteleeko selustaansa aikuisella selittävällä näkökulmalla. Nähdäkseni Tytöt sortuu jälkimmäiseen.
Eletään kesää 1969 ja 14-vuotias Evie on tylsistynyt. Hän on riitautunut parhaan ystävänsä kanssa, vanhemmat ovat eronneet ja etsivät rakkautta uusista puolisoista, lähtö sisäoppilaitokseen lähestyy. Evie kohtaa sattumalta puistossa kiehtovan hippityttö Suzannen, jonka mukana hän päätyy karismaattisen Russellin johtamalle Ranchille. Siellä on aivan omat sosiaaliset sääntönsä, ja vaikka (tai koska) Eviella on vahvan keskiluokkainen kasvatus ja perhetausta, kiehtova boheemielämä, seksuaalinen ja muukin vapaus, ympäröivän yhteiskunnan kyseenalaistaminen ja oman identiteetin väkivaltainen etsintä kiehtovat häntä vaarallisen paljon. Russellin seuraajat ovat valmiita paljoon, mutta missä kulkee Evien raja?
Toisena tarinalinjana keski-ikäinen Evie majailee ystävänsä talossa ja kohtaa ystävänsä pojan ja muuta nuorisoa. Hän muistelee mennyttä ja koettaa ehkä kolauttaa 2000-luvun nuoret tielle, jota ei tarvitsisi katua yhtä paljon kuin hän katuu omia valintojaan.
Tytöt-romaanin tarina pohjautuu Charles Mansonin kulttiin ja sen tekemisiin, nimet on muutettu ja kaiketi osa tapahtumistakin, mutta paljolti kyse on menneisyyden tositapahtumien fiktiivisestä versioinnista. En ole aihepiirin asiantuntija, eikä kirjan tarina ehkä siksi häirinnyt minua sinänsä – oli helppoa heittäytyä sen vietäväksi, uskoa siihen ja tarkkailla omia reaktioita Evien kohtaamien asioiden äärellä. Ärsyynnyin enemmän etäisyydestä, jonkinlaisesta alleviivaavuudesta ja aikuisen Evien selittelystä.
Cline kirjoittaa hienosti ja Kaijamari Sivillin suomennos on sujuvaa, kaunista suomen kieltä. Jotenkin Tytöt tuntuu silti ulkokultaiselta, liialta yrittämiseltä. Tarina kantaisi itsensä sellaisenaan, jälkiviisas aikuisuus ei mielestäni tuo siihen mitään syvempää. Tyttöys ja teiniys sinällään, sen mahdoton monimutkaisuus, eräänlainen näköalattomuus, yhtäaikainen lapsuuden viimeinen häivähdys ja aikuisuuden ensimmäinen kynnys, halu miellyttää ja kapinoida... niissä on jo niin paljon, ettei kukaan, joka on joskus ollut nuori – etenkään nuori tyttö – tarvitse aikuisen katsetta alleviivaamaan tunteita, jotka on joskus käynyt läpi: häpeää, kateutta, ihastumista, epävarmuutta, raivoa, pelkoa, riittämättömyyttä.
Voi, kyllä ne muistaa, vielä vuosikausia myöhemmin, kavahduksina, melankoliana, edelleen tulevina puistatuksina. Ilona siitä, ettei tyttö- ja teinivuosia tarvitse koskaan elää uudelleen.
Emma Cline: Tytöt
Suomentaja: Kaijamari Sivill
Ulkoasu: Suzanne Dean
Otava 2016
298 s.
The Girls (2016)
Kirjastosta.
________
Toisaalla muun muassa: Lukuisa, Vinttikamarissa, Pieni kirjasto, Kulttuuri kukoistaa, Reader, why did I marry him?
Tämä oli todella hienosti kirjoitettu, mutta joku tässä ärsytti minuakin tavattomasti, epäuskottava? En lämmennyt yhtään.
VastaaPoistaMinä aina aika ajoin solahdin helposti mukaan, mutta sitten taas tyssäsi. Olisin ehkä mieluummin lukenut pelkästään nuoruudesta, en aikuisuudesta.
PoistaMinua häiritsi tuo Manson-yhteys aivan liikaa. En ollut osannut varautua siihen etukäteen ja kuvittelin lukevani aurinkoisen, joskin kasvukipuisen, kertomuksen hippikesästä, joka hohkaisi lämpöä, rauhaa ja rakkautta.
VastaaPoistaPetyin, vaikka näin kyllä kerronnassa paljon hyvääkin. Se on kyllä totta, ettei aikuisella Eviellä ollut oikein mitään annettavaa.
Heh, sitä et tosiaan kyllä saanut: tässä oli aika paljon tietynlaista rujoutta ja likaisuutta. Yleensä sellaisesta pidänkin, ja tässäkin tarinassa se laskeutui haavekuvien päälle kuin varkain. Mutta aikuisuus ei puhutellut.
PoistaLuin tästä kirjan ilmestyttyä isohkon jutun Sunday Timesin kulttuuriliitteestä ja jo silloin käväisi mielessä (vaikka juttu melko positiivinen kokonaisuudessaan olikin), ettei ehkä ole sittenkään minua varten. Minua siis kiinnosti nimenomaan se Manson-yhteys, mutta toisaalta se myös ärsytti. Tämä kirja on edelleen olemattomalla ehkä luen ehkä en -listallani.
VastaaPoistaEn osaa sanoa, kannattaako ottaa pois sieltä ikuiselta listalta... ei ehkä – kyllä tämä aivan oivaa luettavaa on! Ehkä voisit kokeilla, miltä vaikuttaa, kuulisin mielelläni sinun mielipiteesi tästä.
PoistaKoin pitkälti samoin kuin sinä. Minuakin kiusasi se, että Cline ei oikein osannut päättää, mitä tarinalinjaa pitkin edetä ja tuloksena oli poukkoilua, joka ei vaikuttanut perustellulta. Tosiaan jonkinasteista yliyrittämistä tässä on, toki paljon myös kiinnostavaa, mutta aineksista olisi saanut paljon enemmän irti.
VastaaPoistaNiin minustakin tuntuu, että tästä olisi saanut hieman hiomalla ja ylimääräiset rönsyt hylkäämällä vaikka mitä. Koin, ettei kaikkia linjoja olisi kannattanut koluta loppuun asti.
PoistaTämä on mulla vieläkin lukulistalla, aiheeltaan kyllä kovin kiinnostava, joten jossain vaiheessa luen. Hyviä pointteja sulla tossa, jälkiviisas selittely ei kyllä kovin kiinnosta, mutta saa nähdä mitä itse pidän. :)
VastaaPoistaKiva kuulla sitten luettuasi, mitä olet mieltä. Tämä kirja saattaa hyvinkin kolahtaa, tässä on paljon, mihin tarttua. Mutta toisaalta ehkä myös liikaa pintaa, jotain olisi voinut jättää pois.
PoistaTämä oli huippuhyvä kirja. Ehkä Cline haki laajempaa lukijakuntaa liittämällä tähän aikuisuuden mukaan, sillä muuten kirja olisi ollut nuorisokirja.
VastaaPoistaMinusta taas ei olisi ollut mikään nuorisokirja, vaikka aikuisen Evien olisi antanut olla rauhassa. Pidin tätä valintaa sekavana: vaikeutena päättää, mihin tarinallaan keskittyy. Mutta on kiva kuulla, että sinä sait tästä hyvän lukukokemuksen, se on tärkeintä tietenkin.
PoistaMinua tämä kirja kiinnostaa kovasti, mutta moni on moittinut tuota jälkiviisasta aikuisen näkökulmaa. Varmaan luen tämän jossain vaiheessa, mutta en odota kirjalta niin paljon kuin aluksi.
VastaaPoistaAnna mennä vaan! Nyt ei voi enää sanoa, että mahdollisimman puhtaalta pöydältä, mutta avoimin mielin kuitenkin. Kyllä tämä hieno tarina on ja Clinelta lie lupa odottaa paljon jatkossakin.
PoistaMinä pidin tästä. Ei tämä vuosisadan teos ollut eikä edes kaiken hypensä arvoinen, mutta ihan hyvä, heti kun pystyi laskemaan korkeita odotuksia. Manson-yhteys ei häirinnyt minua(kaan), koska se ei ollut itselleni niin tuttua.
VastaaPoistaMutta vähän ulkokultaiseksi tämä taisi jäädä. Hieno esikoinen, mutta olisi voinut olla parempikin.
Ulkokultainen on hyvä sana: jotenkin pinta pysyi tiellä, ja oli vaikeaa päästä pureutumaan sen läpi lopulta kuitenkin. Seuraan silti kiinnostuneena Clinen uraa.
PoistaMinulla on Tytöt-kirja hankittuna ja minua tässä kiinnostaa juuri tyttöyden ja nuoruuden kuvaus tuohon kulttijuttuun yhdistettynä. Mietin myös, voisiko tätä kirjaa vinkata nuorille (lähinnä lukiolaisille), mutta nyt kun luin arviosi, niin alkoi epäilyttää ehkäpä tuo kaikkitietävä kertoja? Aion nyt kuitenkin itse tutustua kirjaan ja kuinka rankka se on sitten aiheeltaan...
VastaaPoistap.s. Olisi kiinnostavaa kuulla ajatuksiasi/kokemuksiasi opettajan näkökulmasta sähköisestä kirjallisuudesta, josta kirjoittelin tänään blogijutun. :)
Tutustu ihmeessä, Sara! Sitten pystyt arvioimaan itse parhaiten, kelle kirjaa voisi vinkata. Kyllä se minusta voisi enemmän lukeneelle nuorelle kolistakin, rankoista jutuista huolimatta (vaiko juuri siksi), tosin olen huono tekemään tällaisia arvioita. Kiitos vinkkauksesta, pitääpä piipahtaa blogissasi pohdiskelemassa aihetta.
PoistaMinusta tämä oli hyvä kirja ja pidin varsinkin siitä, että aikuisnäkökulma tuli myös esiin! Koin muutenkin tämän kirjan hyvin avoimena ja sympaattisena, tunnelmaltaan onnistuneena, kirjallisesti loistavana. Upeita lauseita ja kuvauksia. Todella mielenkiintoinen kirjailja seurattavaksi!
VastaaPoistaMinustakin Cline on kiinnostava kirjailija ja kiinnostuneena odotan, mistä aiheesta hän seuraavaksi kirjoittaa. Jokin tässä harasi minulla vastaan, mutta toisaalta luin kirjan kuitenkin vauhdilla loppuun asti, joten jokin siinä myös houkutteli.
Poista