Tuija Lehtisen Rebekka-sarja

Tuija Lehtinen on nuortenkirjailijaidolini. Hänen kirjojensa mukana kasvoin lapsesta vähän lähemmäs aikuisuutta. Niiden sivuilla oli turvallista kokea kaikenlaista ja lukutunnelma oli aina leppoisa, vaikka aiheet ovat paikoin vakavia. Huumori on kuitenkin mainiota, eikä kellekään naureta pahantahtoisesti. Mirkka-sarjan luin joskus 1990-luvun puolivälin paikkeilla, Laurat sen jälkeen ja etenkin punkkari-Sarasta kertova trilogia on ollut tärkeä – ne kaikki olen lukenut moneen kertaan.

Lehtisen tuoreempi tuotanto (alkaen jostain noin kymmenen vuoden takaa) on kuitenkin ollut minulle vierasta. Ehkä heräsi halu tarkistaa, miten nykyaika Lehtisen kirjoissa näkyy. Niinpä lainasin kirjastosta pari ensimmäistä osaa Rebekka-sarjasta. Kirjat ovat vuodelta 2007, eli jo kahdeksan vuotta vanhoja nekin (mutta silti uudempia kuin viimeisimmät tutustumiskohteeni).

Ensimmäisen osan, Rebekka ja kesäprinssi (Otava 2007), luin itse asiassa jo lokakuussa. Toinen osa, Rebekka tarttuu toimeen (Otava 2007), tuli luettua viime viikolla. Nyt olen vähän enemmän kärryillä "uudesta Lehtisestä".

Rebekka on 13-vuotias kipakka nuori nainen, jonka perhe muuttaa ala- ja yläkoulun välisenä kesänä saaristosta Pohjois-Pohjanmaalle. Perheen isä on pappi ja äiti kuvataiteilija ja kuvataiteen opettaja. Isoveli Mossu soittelee kitaraa ja pikkusiskot Saimi ja Selma panevat pakan tehokkaasti sekaisin. Luvassa on siis aikamoinen kesä seiskaluokkaa odotellessa ja uuteen asuinpaikkaan tutustuessa. Onneksi Rebekka ei ole toimeton, vaan lähtee rohkeasti tutustumaan pikkukaupungin asukkaisiin ja saa myös uusia ystäviä, joista tärkein on seurakunnan suntion tytär Ulla. Eräs kiinnostava poikakin tuntuu aina sattuvan samoihin paikkoihin Rebekan kanssa...

Toisessa osassa syksy saapuu ja uusi koulu ja seiskaluokka alkaa. Rebekka tutustuu jälleen uusiin ihmisiin ja yläkoulu tuntuu aika mukavalta paikalta, vaikka pahamaineinen kettinkijengi ja etenkin eräs sen jäsen, nyrkkeilijä Saija, aiheuttavat aika ajoin päänvaivaa. Rebekan luokka päättää heti alkaa kerätä luokkaretkirahastoa ja syksy on täynnä ohjelmaa, esimerkiksi iltamien suunnittelua. Kesällä kohdattu kesäprinssikin tulee jälleen vastaan säännöllisesti. Jouluna Rebekan perheessä on iloinen tunnelma, sillä perheeseen syntyy melkoinen määrä koiranpentuja.

Ihan hauska ja pirteä tuttavuus tämä Rebekka. Elämä jossain Oulun seutuvilla vaikuttaa aika leppoisalta, eikä kovin suuria vaikeuksia ehdi tielle kasaantua vielä näissä kahdessa ensimmäisessä osassa. Papin perhe on varsin boheemi, mistä toki seuraa pikkupaikkakunnalla monenmoista, mutta tunnelma kirjoissa on hyväntahtoinen ja jotenkin lohdullinen. Murkkuikä ei tunnu painavan päälle oikein kellekään, vaikka Mossu välillä äksyileekin.

Kirjasarja uponnee varhaisnuorisoon, mutta on siinä vähän kankeuttakin. Rebekka on kipakasta luonteestaan huolimatta todella kiltti ja moraaliltaan harvinaisen valveutunut, hän jaksaa ymmärtää sekä äksyä isoveljeä että villejä pikkusiskojaan. Nykyteknologia ei tätä perhettä tai kaveripiiriä oikein kiinnosta, mikä hieman mietityttää. Ehkä vuodelta 2015 kirjoitettaisiin hieman toisenlainen tarina. Kaupungin nuoriso harrastaa lähinnä onkimista, kansantansseja, laulamista ja pikaluistelua. Nuorisotalolla sentään hengaillaan, mutta sielläkin ohjelmassa on esimerkiksi karaokea, mitä pidän tyypillisen nuorison häpeärajan mataluuden vuoksi vähän epäuskottavana. Mutta ehkä jossain on näin, mistä sitä tietää. (Ehkä minulla on koppavat hesalaislasit silmillä tai jotain.)

Lopullinen tuomio: nopealukuista, viihdyttävää ja iloista (varhais)nuortenkirjallisuutta, jossa perheet voivat hyvin, opettajat jaksavat vielä antaa "nokkavuudesta" jälki-istuntoa, harrastukset ovat hyvätapaisia eikä nuoriso ole kokonaan pilalla.


Tuija Lehtinen: Rebekka ja kesäprinssi ja Rebekka tarttuu toimeen
Ulkoasu: Aino Ahtiainen
Otava 2007
206 s. / 240 s.

Kirjastosta.

______

Rebekka-sarjan kirjoista ovat kirjoittaneet esimerkiksi Salla, Krista, Jonna ja Saraseeeni.