Pirjo Hassinen: Jouluvaimo

Tutustuin Pirjo Hassiseen vasta viime syksynä edellisen työpaikkani lukupiirin vaikutuksesta. Yksi lukupiirimme jäsenistä puhui tuolloin niin kunnioittavaan sävyyn Hassisesta, että päätin ottavani hänestä vielä tarkemmin selvää myöhemmin. Niinpä tuli asteltua kirjastossa H-hyllylle.

Jouluvaimo on erään surullisen lapsuuden tarina. Sitä kertoo Raakel, reilu kolmekymppinen juristi, joka painaa pitkää päivää helsinkiläisessä asianajotoimistossa ja on aktiivisesti päättänyt unohtaa juurensa. Raakel on kotoisin pikkukaupungista ja hänen taustansa on vaikea: dominoiva isoäiti, sairaalloinen isä ja äiti, Rebekka, joka etsi koko elämänsä nautintoa ja seikkailua vieraista miehistä. Yhdellä näistä matkoista Rebekka yksinkertaisesti katosi. Vain varhaisteini Raakel jäi lentokentälle.

Kun pikkukaupungin poliisi ottaa pitkän hiljaisuuden jälkeen yhteyttä Raakeliin ja tahtoo tämän tulevan "kotiin" arvioimaan äitinsä katoamiseen liittyviä uusia johtolankoja, muistot palaavat. Mutta mentävä on, edes poliisi-Petterin mieliksi.

Jouluvaimo on lähtökohdiltaan arvoituksellinen ja vaativa romaani. Se aukoo solmuja hitaasti, muttei tarjoa valmiita vastauksia. Se panee lukijansa kovan paikan eteen: mitä ajattelen Rebekasta ja miksi ajattelen niin? Onko käsitykseni perusteltu?

Lapsensa hylkäävä äiti olisi helppoa nähdä yksinkertaisesti huonona ihmisenä etenkin, kun taustalla on myös lähes holtitonta elämää ja irrottelua. Mutta eikö tuomitessaan sorru itse samaan? Kapeakatseisuuteen, yksinkertaisuuteen, viettiensä vietäväksi?

Rebekan hahmo on kiehtova. Hänestä muodostuva kuva on vain Raakelin kertojanääneen varassa ja siten luonnollisesti osin epäluotettava. Perheen taustalla on voimakas uskonnollinen lahko, joka vaikuttaa koko lähipiiriin holhoavalla ja tiukalla otteellaan. Siitä huolimatta tai juuri siksi Rebekka kapinoi omalla tavallaan, vaikka pelkää.

Myös Raakelin Hassinen on rakentanut moniulotteiseksi. Raakel ei ole vain erikoisen lapsuutensa uhri, vaan omilla jaloillaan seisova aikuinen, joka tekee omat valintansa ja päätöksensä. Väistämättä lapsuuden turvattomuus ja kaveruudeksi muodostunut äitisuhde ovat vaikuttaneet häneen, mutta Hassinen ei jätä Raakelia yhden ulottuvuuden hahmoksi.

Arvoituksellisuus on Jouluvaimon parasta antia. Lukija joutuu työstämään lukemaansa, tekemään päätelmiä ja valintoja. Kenen puolella olen? Ketä haluan ymmärtää? Mitä olisin itse tehnyt?

Kahden luetun kirjan jälkeen alan ymmärtää entistä kollegaani paremmin. Hassisen kirjoissa on jotain todella kiehtovaa, vaikka – tai koska – ne eivät ole erityisen kauniita tai helppoja. Lukijaa tökitään ikävästi katsomaan myös toisesta näkökulmasta, kyseenalaistamaan oletuksensa ja ymmärtämään omat vajavaisuutensa.


Pirjo Hassinen: Jouluvaimo
Ulkoasu: Ilkka Kärkkäinen
Otava 2002
333 s.

Kirjastosta.

______

Myös Kirjakaapin kummitus on kirjoittanut kirjasta.

Osallistun Ullan Luetut Kirjat -blogin Talven lukuhaasteeseen.