Joonas Konstig: Totuus naisista

Osatotuus ainakin tästä naisesta on upouusissa korkokengissä. Sydän!

Joonas Konstig: Totuus naisista
Kansi: Tuomo Parikka
Gummerus 2013
348 s.

Arvostelukappale.


Tapani on naimisissa hienon naisen kanssa ja kahden tytön – nuoren naisen – isä. Hän on kaupallisella alalla menestyksekkään uran luonut, vastikään työpaikkaa muovibisnekseen vaihtanut, laadukkaita vaatteita ja säädyllistä elämää arvostava mies. Vaikka välilevynpullistuma antaa aika ajoin kipeitä viitteitä itsestään, ja vaikka nuoruus on niin kovin katoavaista, ei Tapani kuitenkaan ole unohtanut, mitä kaikkea varhaisiin elämänvaiheisiin kuuluu. Siitä huolimatta kuopuksen, lukion tokaluokkalaisen Roosan kohtaamat käänteet saavat isän ymmälleen.

Tapani on päähenkilö, mutta hänen elämänsä naiset värittävät tarinan ja saavat sen elämään. Psykologivaimo Tiina on sekä tuttu että etäinen, esikoinen Ronja tiedostava ja kuvia kumartelematon. Vain Roosa on vielä käden ulottuvilla, samassa maailmassa ja kodissa. Vielä niin lapsi ja kuitenkin jo aikuisuutta hätyyttävä, täysi-ikäisyyden kynnyksellä, kohta jo poissa.

Roosan sotkeutuminen ehkä väärään seuraan, ihastuminen väärään poikaan ja raivokas ja samalla niin epävarma oman identiteetin ja sosiaalisen paikan etsiminen laittavat koko Koskikarin perheen pakan sekaisin. Yhtä totuutta ei Tapanilla ole, edes omasta lihasta ja verestään.

Tässäpä täyteläinen ja lukijaa hemmotteleva romaani. Joonas Konstigin uutuus Totuus naisista on todella hyvä kirja. Sen tarina on kiinnostava, ankara ja mukanaan kuljettava, sen kaunis ja hiottu kieli hyväilee muttei lääpi, se saa ajattelemaan, se on paikoin niin aito, että raivostuttaa. Konstig on vanginnut kirjansa sivuille niin aidon teinimaailman sekä dialogin että tapahtumien osalta, että en voi kuin kiittää. Vaikka rakastankin teinejä syvästi (tuskin muuten voisin viettää heidän kanssaan työpäiväni), raivostuttavia ne kyllä osaavat olla. Ja siinähän ovat – niin sen kai kuuluukin olla. Mutta aikoihin, jos koskaan, en ole lukenut yhtä elävää kuvausta teinimaailmasta. (Joskin, kuten muutama muukin kirjan lukenut, olisin silti pitänyt Roosaa ystävineen pikemminkin yläkoululaisina kuin lukiolaisina. Ne pienet erot!)

Tapani itsessään on mielenkiintoinen päähenkilö. Siinä missä hänen tyttärensä etsivät itseään kuten heidän ikäistensä kuuluukin, myös Tapani huomaa, etteivät elämän palikat olekaan niin kauniissa muodostelmassa kuin hän luuli. On sairautta, epävarmuutta, parisuhteen solmuja. On ymmärrys siitä, että vain hetken kaikki on tässä – ei kauempaa.

Koskikarien perhe-elämä on kuvattu arkisuudessaan houkuttelevasti. Elämä ja sen puitteet Espoon hyvämaineisella seudulla voi näyttää hämäävän kiiltävältä, muttei kuitenkaan ole sitä. Toisaalta tarinan säröä ei ole tehty tavanomaiseen tyyliin, vaan tarinassa uhka tulee ulkoa, ei perheen sisältä, vaikkei kaikki ole täydellistä sielläkään. Totuus naisista on voimakkaasti kiinni tässä ajassa Facebookeineen, muoti-ilmiöineen ja tapahtumineen, ja se on sitä aidosti.

Mikä se totuus naisista sitten on?

Kuka sen tietää. Tietävätkö itsekään.

___

Totuutta naisista ovat etsineet (ja löytämästään pitäneet) myös Amma (joka löysi paljon samaistuttavaa, usealla tasolla), Minna (jonka totuus on myös osin kengissä), Maria (joka vaikuttui asioista ja henkilöistä piirtyvästä kaksoisvalotuksesta), Annika K. (josta oli kiinnostavaa olla lopultakin vanhempien ja lasten kasvutarinassa sillä vastapuolella), Leena Lumi (joka kiittelee todellisen makuista perhe-elämää), Erja (joka turhautui yksityiskohtiin ja pettyi tarinan loppuratkaisuun), Arja (joka pitää Totuutta naisista sittenkin enemmän totuutena miehistä ja isistä) ja Karoliina (joka nautti vaikuttavasta ja siististä keskiluokkaisesta ahdistuksesta).