Nuku! (+jännitystä ilmassa...)

Annelies Verbeke: Nuku!
Suomentaja: Titia Schuurman
Avain 2006
156 s.
Slaap! (2003)

Omasta hyllystä.


Yöperhonen oli vieläkin paikallaan. Ehkä se oli kuollut? Napautin sitä kuulakärkikynällä. Se liikautti siipiään ärtyneesti. Vedin helpottuneena henkeä ja annoin sille vähän keksinmuruja. Ne eivät houkutelleet sitä.
"Jaaha, ollaankos sitä nirsoja?" minä nauroin. Se kuulosti kummalliselta ja ontolta hotellin tyhjässä aulassa. Minun oli paras varoa, etten rupeaisi puhumaan yöperhoselle. Sen jälkeen kun kaskelotti oli onnistunut järjestämään minut psykiatriseen sairaalaan, tuntui viisaalta asettaa erinäisiä rajoituksia eläinrakkaudelleni. (s. 125)

Maya ei ole nukkunut aikoihin. Unettomuus alkaa kalvaa hänen elämäänsä sen kaikilla tasoilla, ei vähiten sosiaalisen kanssakäymisen suhteen. Kun Mayan miesystävä lähtee kävelemään, unettoman levottomuus kasvaa entisestään. Maya polkee öisin pyörällään ympäri kaupunkia etsimässä karannutta untaan.

Mayaa huomattavasti vanhempi Benoit ei myöskään nuku. Hänen unettomuutensa taustalla lienee vaikea lapsuus ja yleinen sopeutumattomuus. Kun kaksi unetonta kohtaavat sattumalta toisensa, maailmassa on hetken aikaa rauhoittavaa valoa. Yhteiskunta ei kuitenkaan voi jarruttaa tahtiaan, vaikka kaikki eivät sen aikakäsitykseen sopeudu. Vaikeinta on silti aina unettoman pään sisällä.

Tässäpä malliesimerkki pienestä suuresta kirjasta. Mittaa tarinalla on vain noin 150 sivua, sisältöä senkin edestä. Annelies Verbeke kuvaa kouriintuntuvasti sitä, miltä tuntuu, kun ei saa unen päästä kiinni. Millään. Kuinka jonkin aikaa jaksaa koettaa taistella, mutta kuinka jossain vaiheessa aivot antavat periksi.

Olen itse kärsinyt unettomuudesta, ja Nuku! palautti tutun tunteen. Muistin taas ne aamuöiset pitkät hetket, jotka pyörin sängyssä, levottomat ajatukset, jatkuvan väsymyksen, lopulta unilääkekrapulaisen raudan maun suussa. Ei ole ikävä, todellakaan. Sympatiani ovat aina unettomuudesta kärsivien puolella. Menkää lääkäriin, heti. Turha jäädä kärsimään, unettomuuteen löytyy kyllä apua. Tämä ihan vaan vinkkinä, sillä itse odotin melkein puoli vuotta unta – turhaan.

Tarinana Nuku! on kiihtyvä ja tiivistyvä. Sen lyhyeen mittaan on saatu mahtumaan paljon, ja se on yhtä levoton kuin unetonkin voi olla. Vaikka tuntemukset olivat osin tuttuja, lukeminen takkusi, enkä päässyt kirjan imuun niin kuin olisin halunnut. Paikoin tarina oli aivan erinomaisen hyvä, hymähtelin ja eläydyin, mutta paikoin se tuntui vain virtaavan ohi ilman, että olisin oikeastaan edes erityisemmin piitannut. Ja valitettavasti tämä jälkimmäinen fiilis jäi päällimmäiseksi.

Maya ja Benoit ovat kiinnostavia henkilöitä, mutteivät jätä kovin vahvaa jälkimakua. Toisaalta heidän hämyisyytensä sopii aiheeseen: eihän unetonkaan näe tai koe asioita kovin selvästi tai kirkkaasti. Vaikka en siis itse ihastunut tähän kirjaan, pidän sitä suhteellisen taitavana ja vahvana tarinana, jolla on ollut syynsä tulla kerrotuksi.

Muiden mietteitä: Maukka, Villasukka kirjahyllyssä, Hanna, Ina ja Margit.

Nuku! sopii nähdäkseni nooran Mieleni on rajaton -haasteeseen, sen verran kouriintuntuvasti se kuvaa unettomuuden aiheuttamaa muutosta ihmisen mielessä, monella tavalla ja tasolla. Lisäksi valloitan Belgian.

---

Huomenna heitän ensimmäistä kertaa niskaani oikean opettajattaren auktoriteetin: menen nimittäin sijaiseksi! Voin sanoa, että jännittää. On jännittänyt jo pari päivää. Toivottavasti Nuku! ei pääse vaikuttamaan tietoisuuteeni näin jälkikäteen liian voimakkaasti, olisi meinaan ihan kiva saada edes vähän unta ennen huomista. Etten ihan zombina siellä paina.

Jää nähtäväksi.