4. elokuuta 2012
Nostalgiatrippi ja paluu teinivuosiin
Tuija Lehtinen: Missä olet, Sara?
Otava 2009
250 s.
Kirjastosta.
Punkkarityttö Saran edesottamuksia ei kukaan hänen tielleen osunut voi unohtaa. Kun Saran 15-kesäinen siskopuoli Pinja joutuu jälleen kerran verratuksi aikaa sitten hatkat ottaneeseen isosiskoonsa, hän päättää etsiä Saran käsiinsä. Pinjan muistot teräväkielisestä ja pistäväkatseisesta siskopuolesta ovat hatarat, mutta koska Sara on jättänyt jälkensä kaikkialle, missä on kulkenut, hänet tunteneita ihmisiä löytyy siltä täältä ja heiltä Pinja kerää tiedonmurusensa. Samaan aikaan hän viettää suhteellisen huoletonta kesälomaa parhaan ystävänsä Nessan kanssa ja kuin huomaamattaan tutustuu paremmin myös Nessan ärsyttävän söpöön isoveljeen Nicoon.
Kirsi kirjoitti aiemmin kiinnostavan tekstin Tuija Lehtisestä, jonka ansiosta huomasin Sara-sarjan saaneen päätösosan jo kolme vuotta sitten. No, kieltämättä en seuraa nuortenkirjaskeneä enää samoin kuin kymmenen vuotta sitten, mutta näemmä syytä olisi. Olenkin pohdiskellut, että alan tietoisesti lukea jatkossa enemmän etenkin kotimaisia nuortenkirjoja, niin kovaa laatua ne pitkälti ovat. (Plus haluan tietää, mitä teinit lukevat, tai ainakin sen, mitä heille luettavaksi kirjoitetaan.)
Noin 12-vuotiaasta alkaen luin Tuija Lehtisen nuortenkirjoja ahmien. Muistaakseni aloitin Mirkka ja riparikesä -kirjasta (1987), ja vaikka siinä olikin aika voimakkaat kasarifibat, tykästyin kovasti. Siitä se sitten lähti. On luettu Mirkat, Laurat, Kundi kesätukkaiset, Siskokullat, Minun veljeni Jonit, R.I.P.:it ja Asvalttisoturit, sekä monet, monet muut. Lähtemättömimmän jäljen on kuitenkin jättänyt ketään kumartamaton Sara, joka tavataan ensimmäisen kerran juuri Asvalttisoturissa. (Loistava kirja sekin, muuten.)
sara@crazymail.com (1998), Nottingham kesällä kello 6 (1999) ja Sara ja levottomat jalat (2001). Siinä nuoruuteni rakkaimmat kirjat. (Anu Jaantilan Sannan jenkkivuosi -setti on ehkä vielä rakkaampi, mutta siitä lisää joskus toiste.) Etenkin kaksi ensimmäistä osaa olen lukenut monet, monet kerrat, viimeisen ehkä kahdesti. Nyt sain siis tietää, miten Lehtinen Saran tarinan päättää.
Ja hyvinhän hän sen päättää, tietenkin.
Pinja on kirjan keskushenkilönä ja kertojana oivallinen: sopivan näpäkkä ja terävä likka, selvästi sukua siskolleen, mutta häneen verrattuna syvällä pumpulissa kasvanut. Minulle tuli lukiessa olo, että Pinja on ehjän perheen ja tavallisen nuoruuden versio Sarasta, että Lehtinen on halunnut itsekin kuvitella, miten Saralle olisi voinut käydä, jos kaikki olisi mennyt toisin. Silti Pinja on ihan oma henkilönsä, noheva hahmo nuortenkirjaan ja Saraa helpommin lähestyttävä, samaistuttavampi. Sara on ehdottoman hieno romaanihenkilö, mutta lukijallekin vaikea pala niellä arvaamattomuutensa ja piikikkyytensä vuoksi. Pinja on erilainen.
Saran kohtaamat (ja jyräämät) vanhat tutut ponnahtavat esiin kuka mitenkin, ja heidän kuvaamisensa Pinjan silmien läpi on hupaisaa. On Saran karkotuskaupungin henkilöpaletti: Kyösti ja Oilimaija, Inkeri, Hellevi ja Pelle, jotka kaikki muistavat, keheen ovat joskus törmänneet. Mona Lisasta on tullut julkaiseva runoilija, joskin koulukiusaamisen jäljet ja Saran pompottelu ovat edelleen pinnassa. Rauskista on tullut oopperalaulaja, Noelista sirkustähti. Myös Iso-Britannian tutuista, Markista ja Simonesta kuullaan. Diana-kissa on yhtä "rakastettava" kuin aina ennenkin. Tavataanpa nopeasti jopa Sid, kaiken pahan alku ja juuri. Lehtinen on kumminkin antanut hahmojensa kasvaa ja muuttua, onhan aikaakin kulunut. Mikään ratkaisu ei minun silmääni tuntunut falskilta.
Missä olet, Sara? ei kuitenkaan ole pelkkää vanhojen kaivelua, vaan oma tarinansa. Aika on muuttunut, ja sen näkee. Pinjalla on oma nuoren naisen elämänsä: bestiksen kanssa hengailua, vanhempien pienimuotoista ravistelua, ihastumista. Samalla, kun Pinja etsii Saraa, hän tulee löytäneeksi paljon muutakin, eikä vähiten itsestään.
Tietenkään tämän kirjan käänteet eivät aivan vedä vertoja Saraan keskittyville tarinoille: niin värikästä ja kulmikasta persoonaa on vaikeaa korvata. Eikä se liene tarkoituskaan. Onhan Pinja toki silopintaisempi, mutta hän ei ole lainkaan tylsä ja nössö, vaan omanlaisensa. Joitakin osuvia luonteenpiirteiden ja asenteiden samanlaisuuksia Lehtinen on häneen kirjoittanut, mielestäni erittäin onnistuneesti, osoittelematta.
Niin, kuten mainittua, en ole enää nuortenkirjojen asiantuntija. Uskallan silti sanoa, että Missä olet, Sara? on aivan erinomainen nuortenkirja. Se on ehjä kokonaisuus, sopivan terävä ja menevä, muttei sorru jeesusteluun tai turhaan selittelyyn (johon Lehtinen ei mielestäni sorru muutenkaan). Se kertoo hyvän tarinan ja antaa ajattelemisen aihetta.
Ja kyllä, kirja sai minut vähäsen kyynelehtimään lopussa. Nostalgiasta, lukemisen ilosta, tärkeän lukukokemuksen mieleen palauttamisesta, syvästä mutta hyvältä tuntuvasta haikeudesta. Hei, olen lukuitkupilli ja ihan vähän ylpeä siitä!
Minulla oli vuosia pitkä rivi Lehtisen kirjoja hyllyssäni, mutta jokunen vuosi sitten päätin lahjoittaa ne äitini koulun kirjastolle, jotta uudetkin teinit saisivat mahdollisuuden lukuharrastuksen heräämiseen. En ole katunut, että annoin kirjani pois. Jos yksikin nuori lukija on lainaamansa kirjan luettuaan innostunut lukemisesta enemmän, tavoitteeni on toteutunut.
Tuija Lehtiselle haluan sanoa: kiitos. Syytän ja kiitän häntä siitä, että minusta tuli lukutoukka – se on tasan, vain ja ainoastaan hänen erinomaisen mahtavien nuortenkirjojensa ansiota. Ettäs tiedätte.
Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti: Nuortenkirjallisuus. (Ehdottomasti suurimpia tämän lukuhaasteen aarteita minulle!)
Tunnisteet:
2000-luku,
Ihmissuhteet,
Kirjastosta,
Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti,
Kotimaista,
Nostalgia,
Nuoruus,
Otava,
Perhe,
Timanttia,
Tuija Lehtinen
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ihanan nostalginen postaus... mie olin nuorena fantasian lumoissa, sitä oikein tuli ahmittua kun opin tahmean alun jälkeen lukemaan. Voisin kiittää Hobbin Näkijän tarua siitä, että miusta tuli lukutoukka.
VastaaPoistaTulin oikeasti tosi hyvälle mielelle tästä nostalgisoinnista. Tekee hyvää aika ajoin ja palauttaa asioita mittasuhteisiinsa. Lukutoukkuudelle on varmasti aina syynsä, mielenkiintoista tietää, että sinullakin on selkeä laukaisija! :)
PoistaOi, Lehtinen oli nuoruuteni suursuosikkeja ja hänen kirjoistaan olen aikuisenakin nautyinut mutta nyt en ole pitkiin aikoihin lukenut häneltä mitään. Kiitos kun muistutit!
VastaaPoistaSinunkin siis :) Minä en ole ikinä lukenut mitään Lehtisen aikuistenkirjoja, enkä sinänsä niitä lukukokemuksena kaipaakaan, mutta nuortenkirjat olisi kiva lukea uudelleen läpi.
PoistaOilimaija! Kyösti! Hitto kun tekisi nyt mieli lukea itse asiassa koko sarja alusta asti. ^____^
VastaaPoistaOilimaija on niin huikea tyyppi! Mulle tuli ihan sama fiilis jo parin ekan sivun jälkeen: teki mieli palata ihan alkuun ja saada taas lukea kaikki absurdeimmatkin juonenkäänteet.
PoistaLehtinen on kyllä kova tyyppi. Olin ihan järkyttynyt kun ajattelin tämän myös Kirsiltä/sinulta hoksattuani lukea kaikki Sarat ja esimerkiksi sitä ekaa osaa ei Tiksin kirjastossa ole. Siis ei ollenkaan. Kauheaa. Mutta aion lukea nämä kaikki syksyllä, toivottavasti. Nostalgia on hyvästä, kiitos tästä.
VastaaPoistaSiis mitä - pyhäinhäväistys! Olisiko se joskus lähtenyt lopullisesti kävelemään jonkun innokkaan lukijan mukana?
PoistaNostalgia todellakin tekee hyvää sielulle aika ajoin.
Kirjoitit nostalgiatripistäsi sen verran vetävästi, että itsellekin iski tarve lukea Sara-kirjat uudelleen. Muista Lehtisen kirjoista en muista välittäneeni niin paljon, mutta Sarat iski itseenkin, vaikka päähenkilön kanssa ei taida yhteisiä piirteitä juuri löytyä... Sanna-kirjat haluaisin myös lukea uudelleen:)
VastaaPoistaHehee, levitän epidemiaa ;) Muistelen, että sen ekan osan jälkeen en jotenkin edes osannut odottaa jatkoa - tai uskaltanut toivoakaan sitä. Onneksi sitä tuli, ja nyt vielä päätösosakin. Eipä minullakaan ihan kauheasti yhteistä Saran kanssa ole, mutta ehkä hän on siksi niin vetävä romaanihenkilö, koska on niin täysin erilainen (mutta uskottava!).
PoistaVoi, Sanna ja Sam... Olen monena kesänä vetänyt Sanna-putken, kun onneksi nuo kaikki osat omassa hyllyssä ovat (ja niistä en kyllä ikinä luovu!), mutta tänä vuonna on jäänyt väliin. Toistaiseksi. ;)
Lehtinen on saatellut minuakin lukutoukan polulle :) Varsinkin Mirkat olivat suosikkejani, myös Enkelinkuvia hiekassa herättää jonkinlaisen nostalgiaryöpsähdyksen. Pitäisiköhän kokeilla jotain hänen aikuisille kirjoittamiaan kirjoja?
VastaaPoistaHänessä on jotain taikaa... tai vähintään uskomaton määrä taitoa kirjoittaa. Minäkin pidin Mirkoista, kokonaisuutena enemmän kuin Lauroista, vaikka jälkimmäinen sarja on ehkä ajallisesti lähempänä omia teiniaikojani.
PoistaPitäisi varmaankin kokeilla!
Minulle nämä ovat ihan vieraita kirjoja, mutta kun katsoin julkaisuvuosia niin en tainnut tuolloin lukea mitään. Oli muut opiskelukuviot menossa. Minä luin viisikoita ja joitakin heppakirjoja (vaikka en koskaan ole ollut hevostyttö milläänlailla, mutta kun muut kaverit luki niin..). Anni Polvan Tiina kirjoja taisin muutaman lukea ollessani ala-asteella. Muuten taisi painottua enemmän koirakirjojen puolelle kaikki nuoruuteni kirjat ;) Muistan vielä, että ensimmäinen kirjaesitelmä piti pitää koulussa ja valitsin kirjakseni sellaisen kuin Poni pontus eksyksissä. Jännitin kamalasti ja lopulta esitelmä jäi pitämättä, mutta yhä muistan kirjan kannen ja sen ruskean värin.
VastaaPoistaKiva muuten muistella, että mitä on lukeanut ja miten paljon. Me ystäväni kanssa ryövättiin puolet kirjastoa ja poljettiin pyörillä 10 km kotiin. Istuttiin välillä jossain rinteellä tai tien poskessa ja tutkittiin kirjoja :)
Minulla oli kovassa luvussa Neiti Etsivät ennen Lehtisen kirjoja! Mutta kyllä Tuijalle menee ehdoton enemmistö niistä luetuista kirjoista, jotka vielä nytkin muistan. Voi, toivottavasti se seuraava kirjaesitelmä meni jo vähän paremmin! :)
VastaaPoistaMinäkin roudasin (jo tuolloin!) ihan hulluja kirjakasoja kirjastosta kotiin ja muistin kirjastokortin numeronkin ulkoa kuin vettä vaan.
Ihania muistoja! :)