Rillit huurussa

Mikä fiilis! Heräsin omia aikojani suhteellisen hyvin nukutun (vain kaksi-kolme heräämistä) yön jälkeen ennen kahdeksaa ja päätin olla hyvä tyttöystävä palauttamalla V:n tenttikirjan paikalliseen ammattikorkeakouluun (kyllä, niillä siellä eurooppalaisen huippuyliopiston oikeustieteellisessä on pikkasen nahkeeta noiden tenttikirjojen saaminen oikeaan aikaan... ei käy kateeksi). Niinpä vuorasin itseni Michelin-akan muoton ja lähdin lönkyttelemään kohti TAMKia. Löysin kirjastoon jotakuinkin ongelmitta (ihme, yleensä menen vähän lukkoon vieraissa virastoissa, jos en löydä karttaa tai opasteita) ja hoidin velvollisuuteni. Koska Kaupin hyvät lenkkeilymaastot alkavat siitä ihan vierestä, jatkoin lönkyttelyäni juoksuaskelilla vuorattuna ja hupsista heijaa, niinhän siinä vaan hujahti tunti mukavasti juoksennellen. Kotiin päästyäni olin aika punainen ja kaikkeni antanut, rillien huurre oli kivasti jäätynyt ja vesi valui silmistä (ja hiki kainaloista), mutta oikeesti - meikä veti ihan täysillä ja Lenkkitoverini Suunto paukutti makoisia lukemia ruudulleen! Tästä ei voi kuin päästä eteenpäin. Voitin inhoni ja vedin kunnon lenkin, vaikka pakkasta on tosiaan rapiat 20 astetta, eikä alkuun tehnyt yhtään mieli tsempata. Hyvä mä!

Loppiainen sujahti töissä, siellä oli kivaa ja paljon kesän työkavereita yhtäaikaa paikalla. He vaan ovat aivan mahtavia tyyppejä, muuta ei voi sanoa. Muutenkin tunnelma oli kohdillaan, vaikka pakkanen paukkui ja posket punottivat - hauskaa oli silti. Oli ilo nähdä niin paljon asiakkaitakin hyvällä tuulella koko perheen voimin viettämässä lomapäivää, se sai hetkeksi uskomaan, että kaikesta negatiivisesti mediatilasta huolimatta niitä tavallisia, kunnollisia (?) perheitä on edelleen. Siis niitä, joissa vanhemmat ja lapset viettävät aikaa yhdessä ja tykkäävät toisistaan ja niin edelleen. Ettei kaikki olekaan niin pahaa ja rumaa, etteivät kaikki lapset ole moniongelmaisia kauhukakaroita, eivätkä kaikki vanhemmat tunteettomia, rahalla perhearvoja ostavia uratykkejä. Tämä viimeisin määritelmä, siis uratykki, on kyllä aika ongelmallinen. Onko uran tekeminen syntiä suhteessa perhe-elämään? Onko aina, aina, aina pakko valita vain toinen? Kiinnostaisi tietää. (Okei, ihan turha nyt luulla, että olen niin pälli, etten tiedä sitä, että ulkokuori voi pettää jne., mutta olennaista tässä nyt oli se, että päivästä jäi hyvä fiilis, koska perheet ainakin näyttivät hyvinvoivilta.)

Tänään lähden Helsinkiin. Meillä on ystävien kanssa luvassa kultturelli ilta. Ensin menemme teatteriin, ja sen jälkeen syömään. (Ehkä vähän viiniäkin.) (Ei tosin ihan kamalan paljon, koska menen huomenna töihin.) Asioiden tekeminen on hauskaa, tulee hyvä olo, kun on jotain mitä odottaa, eikä ole mahdollista pettyä. Tietysti näytelmä saattaa olla surkea (vahvasti epäilen) ja ruoka kamalaa (just joo), mutta seura ei ainakaan voi pettää. Onneksi.

Opinnot etenevät, minulla on nyt yhteensä 10 opintopistettä tältä lukuvuodelta suoritettuna, kaikki kasvatustieteestä ja arvosanalla 5. Olen selvästi oikealla alalla, huahhahahhaha. Selvitin siis myös sen karmivan joulukuisen tentin erinomaisella arvosanalla, vaikka keksin yhden kirjan vastauksen päästäni. (Ehkä se onkin juuri se opettajalta vaadittu ominaisuus, mene ja tiedä.) Muutenkin asiat ovat mallillaan. Maanantainen keikka Turkuun oli hyvä alku arkistotutkimukselle. Harmittaa vaan, kun haluaisin mennä sinne pian uudestaan, mutta siihen mahdollisia vapaita arkipäiviä ei aivan heti ole saatavilla. Täytyy ryhdistäytyä ja alkaa myös vaatia vapaata töistä - ei minulla ole mitään velvollisuutta tehdä siellä niin paljon töitä kuin nyt teen. Pointti on kuitenkin se, että tutkimus on virallisesti alkanut ja minä olen tyytyväinen. Kaiken muun hyvän lisäksi pääsin espanjan kurssille, joka alkaa ensi tiistaina. Pitäisi ehkä hieman kerrata alkeiskurssin 1. osan materiaaleja ennen sitä, sen suorittamisesta kun on jo se rapiat kaksi vuotta...

Aamuisen urheilun tuoma euforia ei ota loppuakseen, taidan ottaa siitä kaiken ilon irti ja keittää vielä toisen satsin kaardemummakahvia ennen kuin lähden kohti Helsinkiä.

Näistä päivistä en tahtoisi päästää irti.