Hussein al-Maadidi: 361 päivää helvetissä. Irakilaistoimittajan tie läpi Abu Ghraibin ja muiden vankiloiden
Suomentaja: Ahmed Essouli
Kansi: Timo Mänttäri
Atena 2013
196 s.
Arvostelukappale.
Hussein al-Maadidi työskenteli Irakissa vaikeista ja tulenaroista aiheista kirjoittavana, aktiivisena ja kantaaottavana toimittajana, kun Irakin sota vuonna 2003 alkoi. Hän ei antanut pelolle sijaa vaan jatkoi työskentelyä miehitysjoukkojen ja sodan uhkan alla. Marraskuussa 2003 hänet vangittiin varoittamatta ja tuomittiin kyselemättä ja oikeudenkäyntiä käymättä 200 vuoden vankeusrangaistukseen terrorismista.
Hussein al-Maadidia siirreltiin pitkin miehittäjien vankiloita kuulusteltavana ja rangaistavana. Länsimaisiin medioihin levinnyt ja skandaalin aiheuttanut Abu Ghraibin vankila oli vain yksi al-Maadidin välietappi. Lähes vuoden kestäneen vankeuden jälkeen hänet yllättäen vapautettiin. Epätietoisuus ja uhka eivät kuitenkaan vähentyneet, vaan al-Maadidi joutui pakenemaan kotimaastaan. Hän asuu perheineen nykyisin Suomessa.
Kukaan mediaa vähänkin seuraava ei ole voinut välttyä Irakin sodan melskeiltä. Vaikka sota on virallisesti päättynyt jo vuonna 2011, väkivaltaisuudet ja levottomuudet Irakissa jatkuvat edelleen. Viime viikolla sodan alkamisesta tuli kuluneeksi kymmenen vuotta.
Maailma on ahdistusta ja kauhua pullollaan, jopa niin paljon, että kauheuksille voi helposti tulla tavallaan immuuniksi ja niiltä haluaa sulkea silmänsä, korvansa ja aivonsa, mutta ainakin minuun Abu Ghraibista vuonna 2004 mediaan vuotaneet kuvat ja tiedot sotavankien kiduttamisesta ja ihmisoikeusloukkauksista vaikuttivat paljon. Koko Irakin sota oli ja on iso juttu 2000-luvun ihmisille, monista syistä, mutta törkeät ja pelottavan hyvin raportoidut ihmisoikeusrikokset nostavat koko kuvion jollakin tapaa seuraavalle tasolle.
Hussein al-Maadidin reportaasi on yhden miehen vankilakokemus. Kirjallisena tuotoksena se ei ole erikoinen, sen kieli on yksinkertaista ja töksähtelevää, eikä sitä ole hiottu loppuun. Sisältö painaa kuitenkin tässä tapauksessa ulkomuotoa huomattavasti enemmän. 361 päivää helvetissä on ahdistavaa luettavaa. Todella ahdistavaa. al-Maadidin epätietoisuus, joka vähitellen muuttuu epätoivoksi ja siitä pakotetuksi tyyneydeksi, vaan ei missään vaiheessa lopulliseksi alistumiseksi, siirtyy tekstin kautta lukijaan. Kirja on hyvin omakohtainen – tietenkin – ja vaikka lukija tietää koko ajan, että al-Maadidi selviää koettelemuksistaan, ahdistusta se ei vähennä, mutta jonkin verran muuttaa. Ymmärrettävästi kirjoittaja itsekin suhtautuu koettelemuksiinsa jälkikäteisellä viisaudella ja osittaisella vakaudella, vaikka pysyykin varsin tiukasti kronologisessa kerronnassa.
Kirjoittajalla on ollut aikaa käsitellä kokemuksiaan ennen kirjan kirjoittamista. Hän on saanut tietynlaista etäisyyttä tapahtumiin ja elää jo uutta vaihetta elämässään, pakolaisena vieraassa maassa, muttei enää jatkuvan uhan alla. Kirjassa kuvatun matkan varrella, etenkin mitä pitempään vankeus jatkuu ja mitä absurdimpia ja järjettömämpiä muotoja se saa, kytevä viha miehittäjää vastaan nostaa päätään yhä selkeämmin. Samoin al-Maadidin oma identiteetti irakilaisena, muslimina ja hyökkäyssodan ja epäoikeudenmukaisuuden kohteena tulee alleviivatummaksi ja kovempaan ääneen huudetuksi.
Näin ulkopuolisena lukijana on tietysti helppoa huudella objektiivisuuden perään, ja sinänsä totta kai ymmärrän, että 361 päivää helvetissä on kirjoittajansa omakohtainen kokemus, silminnäkijäkertomus ja siten täydellisen subjektiivinen ja siihen ilman muuta oikeutettu, mutta koska suhtaudun lähtökohtaisesti hyvin negatiivisesti kaikkeen minkä tahansa uskonnon varjolla käytävään argumentointiin ja politiikkaan, kirjoittajan vankeuden jatkuessa vahvistuva uskonnollinen näkökulma sotatapahtumiin ja niitä seuraavaan koston kierteeseen jäi vaivaamaan mieltäni. Voidaanko lopullista rauhantilaa koskaan saavuttaa, kun omasta kannasta pidetään järkkymättä kiinni hamaan hautaan saakka? Niinpä. Toisaalta: voinko minä kommentoida aiheeseen millään tasolla järkevästi vastaavia kokemuksia vailla? Niinpä.
En halua vähätellä kenenkään kokemuksia – miten tai miksi ihmeessä niin edes voisin tai haluaisin tehdä – mutta lukukokemuksena 361 päivää helvetissä on aika raskas ja jopa etäännyttävä mainituista syistä. Kenties odotin journalistisempaa otetta, ja hämmennyin siksi erityisen vahvasti korostetusta omakohtaisuudesta ja näkökulman alleviivaavuudesta, vahvistuvasta kostonhalusta ja vihasta. Toisaalta kukapa voisi omista kauheista kokemuksistaan ja näkemistään kauhuista erityisen objektiivisesti edes kirjoittaa? Kukapa ei haluaisi kostaa kokemiaan ja todistamiaan järkyttäviä vääryyksiä, alistamista ja väkivaltaa?
Yhtä kaikki, kirja on tärkeä puheenvuoro ja muistutus siitä, kuinka järjettömiin tekoihin ihmiset kykenevät poikkeustilanteissa – ehkä muutenkin. Samalla se antaa myös hiukan toivoa: aivan pohjalta voi selvitä takaisin ylös ja oikeudenmukaisuuttakin on. Jopa sotaa käyvässä maassa. Selviytyjiä on aina.
___
Kansankynttiläin kokoontumisajot: Elämäkerrat ja muistelmat.
Kiitos arviostasi kirjasta. Olen samaa mieltä, että kirja etäännyttää, mutta väitän että "amerikkalaistyylisesti" läpikotaisin hetkessä eletty emotionaalisuus olisi ollut aivan liian raskas lukukokemus. Kyseessähän on tarkkaan pienimpiäkin yksityiskohtia havainnoiva toimittaja, ei ylitunteellinen päiväkirjailija. Nyt kysessä on nykyhistorian kerronnallinen kuvaus. Etäännyttämiseen vaikuttanee myös se, että kyseessä on käännös arabiasta suomeksi.
VastaaPoistaEn itse koe, että kirjoittaja itse olisi uskonnollisuuden läpitunkema. Olosuhteet vankileirillä vaikuttavat uskonnollisiin riitoihin, jonka kirjoittaja kuvaa kuin ohimennen. On myös ilmeistä, että vankileirillä on juuri pyritty saamaan ihmiset toisiaan vastaan.
Uskonnollisuuden sijaan korostuu kirjoittajan päätös taistella loppuelämänsä oikeudenmukaisuuden puolesta sanan voimalla, ja kertoa tapahtuneista vääryyksistä. Tämä on päähenkilön vahvin ideologia. Toivon että hän yhä jatkaa tätä tärkeää tehtävää, koska maailma ei ole edelleenkään ottanut vakavasti Irakin sodan vääryyksiä. Tämä valinta on raskaampi tie, olisi helpompi vain antaa olla ja jatkaa uutta elämää. Toivon että al-Maadidi kirjoittaa jo seuraavaa kirjaansa.
Vain poikkeuksellisen rohkeat ja vahvat ihmiset ovat niitä, ketkä tulevat kirjoittamaan näitä kirjoja tällaisten kokemusten jälkeen.
Kunpa joku kääntäisi tämän kirjan englanniksi ja lähettäisi G.Bushille.
Kiitos kommentistasi, Katja. Minun on kuitenkin oltava kanssasi eri mieltä: kirjoittaja ei lainkaan peittele omaa vakaumustaan eikä missään nimessä kuvaa uskontoa ohimennen. Pikemminkin hän tuntuu alleviivaavan sitä ja vahvistaa kostonhaluaan sen kautta. Minusta hän ei myöskään korosta oikeudenmukaisuutta vaan juuri sitä kostoa. Se ei ole sama asia kuin vaatia oikeudenmukaisuutta. Kuten kirjoitin, suhtaudun sellaiseen hyvin nyrpeästi. Myös silloin, kun sen tekee vääryyttä kokenut henkilö.
PoistaEn myöskään pidä tätä kirjaa erityisen journalistisena vaan ennen kaikkea omakohtaisena tilityksenä, jossa on mukana myös voimakkaita tunnekuvauksia. Tässäkin asiassa olemme siis lukijoina eri linjoilla. En siis sano, etteikö tämä saisi olla juuri sellainen kirja kuin on – tietenkin saa –, mutta minusta se ei ole sellainen havainnoivan journalistinen vankilakuvaus, jollaisen odoti lukevani, vaan kirjoittajan omakohtainen tilitys kammottavista kokemuksista.
Kiinnostavaa lukea mietteitäsi. Näin eri tavoin voidaan näköjään tämäkin kirja lukijana kokea.
Hmm... Mielenkiintoista kyllä, itse en edes ajatellut koko uskonnollisuutta. Missä kohdassa tuo uskonnollinen näkökulma mielestäsi vahvistui? Ja olet oikeassa, sinulla ei mielestäni todellakaan ole oikeutta puhua objektiivisuudesta tai kostonkierteen katkaisemisesta. Mitä ylipäätään tarkoitat sillä? Pitäisikö irakilaisten vain hiljaa hyväksyä kaikki sairas vääryys? Kirjoittajahan tekee viisaan ratkaisun, koska hän omien sanojensa mukaan taistelee kynän avulla, ymmärtää, ettei aseellinen kosto ole se oikea tie. Rauha voidaan saavuttaa sitten, kun maailma näkee ylitse amerikkalaisen sotapropagandan, eikä etsi vikoja vain toisesta osapuolesta (tässä tapauksessa irakilaisista) ja jostain uskonnosta, mikä oli vain sivuseikka järjettömien kidutusten ja erityisesti vankilassa nähtyjen viattomien lastenkin kidutuksesta nousevan vihan rinnalla. Kun vuosi toisensa jälkeen näkee esim. wtc-tornien hajoamisesta kertovia dokumentteja, niin mielessäni ei käynyt häivähdyskään siitä, etteikö myös tämän kirjan kirjoittajalla olisi ollut täydellinen oikeus omakohtaisuuteen ja näkökulman alleviivaamiseen.
VastaaPoistaÖh, totta kai minulla on oikeus puhua objektiivisuudesta ja koston kierteen katkaisemisesta. Miksi ihmeessä ei olisi? En nyt ymmärrä ollenkaan mitä ajat takaa. Ei minulla ole ratkaisua Irakin kriisiin tai mihinkään muuhunkaan ongelmaan, miten voisi edes olla? Voin kai silti asiaa pohdiskella ilman, että se tarkoittaa, etten "näkisi amerikkalaisen sotapropagandan yli". Vai mitä? Kirjoittajan uskonnollisuus vahvistuu, mitä pidempään vankeus kestää. Niin minä sen luin ja lukijana koin.
PoistaEnkä nähdäkseni ole asettunut sitä vastaan, etteikö kirjoittajalla olisi oikeus olla omakohtainen ja alleviivata näkökulmaansa. Kunhan toin ilmi, miten tämän kirjan koin lukijana, kuten minulla tässä blogissa on ollut ja tulee vastakin olemaan tapana tehdä. Ja minua se jäi vaivaamaan. Kuten tekstissä mainitsen, odotin journalistisempaa otetta.
Ymmärrän kirjan kirjoitustyyliä koskevan kritiikin, mutta mielestäni tekstistäsi välittyy oma asenteesi (=meihin länsimaalaisiin istuettu asenne ) itse tapahtumiin ja se ärsytti minua. Ei tulla edes ajatelleeksi, että toinen osapuoli voisi olla väärässä, vaan vastuu paitsi tapahtumista, myös kostonkierteen katkaisemisesta on ilman muuta sillä toisella osapuolella (tässä tapauksessa irakilaisilla).
PoistaMielestäni kirjoittaja ei tee asioita missään uskonnon huumassa, vaan turvautuu uskoon samalla tavalla kuin ehkä kuka tahansa, jolla on vakaumus ja joka joutuu suureen kriisiin. Onko niin, että me täällä länsimaissa HALUTAAN nähdä se syy aina uskossa? Ja samalla sivuutetaan kokonaan se, että hekin ovat vain hädässä olevia inhimillisiä ihmisiä, joita on kohdeltu erittäin väärin. Missä kohdassa kirjassa uskonnollinen näkökulma mielestäsi vaikutti hänen vankeuskokemuksiinsa? Voi vaan miettiä, argumentoisimmeko me kristityt suomalaiset tapahtumista jotenkin pehmeämmin, jos asiat olisivat tapahtuneet meille? Veikkaan, että olisimme tasan yhtä raivoissamme, emmekä siinä vaiheessa haluaisi kuulla sanaakaan naurettavaa lätinää siitä, että uskonto ohjaa meidän käsitystämme tapahtumista tai tapahtumien seurauksista, kostosta jne. Tätä tarkoitan sillä, että ei ole oikeutta puhua objektiivisuudesta, kun ei ole itse kokenut tällaisia tapahtumia.
Kysyt voidaanko rauha saavuttaa, jos omasta kannasta pidetään järkkymättä kiinni. Mielestäni ainoa kirjoittajan järkkymätön kanta, josta hän pitää kiinni, on se, ettei hän hyväksy näitä ihmisoikeusloukkauksia ja hän haluaa välittää nämä hirvittävät tapahtumat kaikkien tietoon. En ymmärrä miten hän olisi voinut tai miksi hänen olisi pitänyt tästä kannasta joustaa (ellei sitten rauha tarkoita irakilaisten lopullista alistamista ja vaientamista).
En tunne blogiasi muuten, eksyin sivulle sattumalta tätä kirjaa googlettaessa. On hienoa, että jaat lukuokemuksiasi, mutta on myös tärkeää tiedostaa mitkä opitut arvot ja asenteet ohjaa lukukokemusta. Oma ajatukseni kirjasta on, että toivoisin maailman heräävän tällaisten kirjojen myötä puolustamaan rauhaa ja ihmisarvoista kohtelua KAIKILLE!
En ensinnäkään erityisen paljoa arvosta sitä, että minua neuvotaan siinä, kuinka minun tulisi kirjoja lukea, tai miten minun pitäisi niistä kirjoittaa miellyttääkseni lukijaa, vakituista tai sattumalta tänne hakukoneen kautta päätynyttä. Ne ohjeet voit jättää suosiolla jonnekin muualle. Totta kai opitut arvot ja asenteet ja se kulttuurinen konteksti, jonka tuote itse olen, vaikuttavat lukemiseen. Se on itsestäänselvää! Missä vaiheessa olen koettanut sitä kieltää? Se vaikuttaa tosin ihan kaikkeen lukemiseen, kirjasta riippumatta, enkä tosiaankaan yritä sitä peitellä. Joskaan en sitä joka tekstiin (tai oikeastaan mihinkään tekstiin) kirjoita auki, oletan sen olevan selvä asia kelle tahansa järkevälle ihmiselle.
PoistaToin esiin tuon "koston kierteen katkaisemisen" ehkä painotetusti irakilaisesta näkökulmasta, koska sitä tämä kirja edustaa. Kirjassa USA esitetään hyvin yksipuolisesti, puhtaana vihollishirviönä, minkä ymmärrän, mutta mikä on näkökulmana ihan samanarvoinen kuin toisen osapuolen (="meihin länsimaisiin istutettu" näkemys, kuten sinä sen esität.) Tietenkin vastuu rauhasta on kaikilla osapuolilla, ei vain Irakilla.
En ole kristitty, joten en tiedä, miten argumentoisin. Huomautan kuitenkin, että tekstissä kirjoitin, että "suhtaudun lähtökohtaisesti hyvin negatiivisesti kaikkeen minkä tahansa uskonnon varjolla käytävään argumentointiin ja politiikkaan". Ikävää, että jäät nyt jotenkin kaivelemaan esiin kuvittelemaasi penseää suhtautumistani nimenomaan islamiin, vaikka aivan erityisesti olen painottanut tämän koskevan minun ajattelussani kaikkia uskontoja. "Naurettava lätinä" uskonnon ohjaavasta vaikutuksesta on mielestäni erittäin relevanttia, kun puhutaan tällaisista konflikteista. Uskontohan siellä pohjalla suuresti vaikuttaa, väistämättä. Molemmilla puolilla!
Outoa muutenkin, että koet tarpeelliseksi hyökätä tällä tavoin tekstiäni vastaan. Vaikka kirjan aihe on tärkeä, se on kuitenkin ihan oikeasti vain kirja muiden joukossa, ja minusta se ei kirjallisena tuotoksena ole kovin kummoinen. Minusta on surullista ajatella, etten saisi kirjoittaa lukukokemuksistani rehellisesti myös silloin, kun lukemani kirjan aihe on jotenkin erityisen rankka tai arka. En ole kaikkitietävä tai omista ennakkoasenteistani vapaa, mutta lukijana saan onneksi nauttia vapaudesta lukea ja kokea kirjat tismalleen niin kuin ne luen ja koen. Sinulla on tietenkin sama oikeus, mutta minua tai ketään muutakaan et voi neuvoa kokemaan kirjoja tietyllä tavalla ja ajattelemaan niistä vain sinua miellyttävästi ja sinun kriteerisi täyttäen.
Miten aihe muuttuisi, jos kaikki uskontoon viittaavat kohdat poistettaisiin? Tai kuvitellaan, että ateisti olisi kokenut saman. Olisiko hänen reaktionsa ollut vähemmän vihainen? En hyökkää tai tuomitse tai määräile. Mielestäni mainitsemani kohdat tekstissäsi olivat asenteellisia ja esitin oman näkemykseni niistä kohdista.
PoistaJaa-a, se olisikin kiinnostavaa. En voi tässä tapauksessa tietää, millainen muutos olisi, sillä se ei tätä tarinaa koske. En nähdäkseni ole kieltänyt oikeutta kokea vihaa, mutta uskonnolla perusteltua vihaa en vain tule koskaan tämän elämäni aikana ymmärtämään. Viha on muutenkin aika kauhea ilmiö, eikä sillä kovin rationaalisia syitä tai taustoja taida juuri koskaan olla. En siis sano, että uskonnoton viha olisi mitenkään "hyväksyttävämpää". Siitä ei vain tämän kirjan kohdalla ole kyse.
PoistaToki olen monissakin asioissa hyvin asenteellinen. Se ei ole mikään salaisuus, vaan pikemminkin pyrin sen tuomaan ihan selkeästi esiin. Asenteellisuutta löytyy tosin nyt myös siltä näppäimistöltä.
Olet oikeassa. Asenteeni on se, että jos jossain ihmisiä tapetaan, raiskataan tai kidutetaan ja he huutavat oikeutta itselleen, en syytä siitä heidän uskontoaan! Oli erittäin avartavaa keskustella kanssasi.
VastaaPoistaNo jaa, hieman tökeröä nyt sinulta antaa olettaa, että minä tekisin niin.
PoistaMuuten tällainen keskustelu on hyvästä, mutta tuosta kommentista jäi nyt kyllä todella paha maku suuhun.
Hei, mielenkiintoinen keskustelu. Kirjailija toimii parhaillaan Kokkolassa ja pitää ruokatavarakaupan takahuoneessa rukoushuonetta. Hän on aktiivinen mielipidekirjoittaja arabiaksi, esimerkiksi sivustolla rawabit al jihad al alami [maailmanlaajuinen jihad verkosto] hänellä on n. 20 kirjoitusta. http://aljahad.com/vb/forumdisplay.php?f=204
VastaaPoistaHänen luetuin kirjoituksensa (4902 lukijaa 14.5. mennessä) on otsikoitu "Hayy ala l-jihad" eläkoon jihad. Kirjoitus on osoitettu kritiikiksi Irakin varapääministerille Salih al Mutlaqille jota Maadidi pitää liian lepsuna sunnien oikeuksien puolustajana (Mutlaq on sunni muslimi, myös Fallujasta kuten Maadidi). Kirjoituksen toisessa lauseessa sanotaan:
ماذا كان يتوقع الخسيس (المطلك) وهو يزور أرض الأنبار التي خذل أهلها من أجل فارس الدعارة والعهر والمجون والشذوذ، عدو الله وأهل السُنّة، الهالكي المقيت؟!
"Mitä halpamainen Mutlaq odotti vierailultaan Anbarin (sunni maakunta jossa sunnit osoittavat mieltä al Malikin shia-hallitusta vastaan) jonka suku huijattiin prostituutioon epämoraalisuuteen ja homseksuaalisuuteen. Hän (al Mutlaq) on jumalan ja sunnien vihollinen ja inhottava petturi. "
Viimeistä edellisessä kappaleessa Maadidi kirjoittaa:
الثورة السُنّية الكبرى تحتاج لدعمكم أيها المسلمون
Sunnien suuri vallankumous tarvitsee tukeanne oi muslimit.
Al-Maadidin tarinan jatkoksi suosittelen brittiläisen historijoitisjan Guantanamo -kirjoja http://www.andyworthington.co.uk Niissä on varmasti lisää näkökulmaa terrorismin vataiseksi sodaksi naamioidun ryöstokapitalismin uhrien kohtaloihin.
VastaaPoistaAnonyymin "Hän on aktiivinen mielipidekirjoittaja arabiaksi, esimerkiksi sivustolla rawabit al jihad al alami" - väitettä en lähtisi allekirjoittamaan ilman pätevää näyttöä. Nyky-yhteiskunnassamme kun uutisoinista on tullut viihdettä faktojen kustannuksella.
Miten maailma oikeasti makaa, siitä antaa osviittaa kansainvälisen tiedeyteisön ylläpitämä uudisportaali http://www.globalresearch.ca
* Tositieto on tietoa, joka perustuu syihin *
-Francis Bacon
Katrin; kuinka monta kymmentä miehen allekirjoittaa artikkelia on pätevä näyttö? Ymmärrätkö arabiaa? Oletko keskustellut Saddamin aikana poliittista vainoa kokeneiden irakilaisten kanssa siitä kuinka he katsovat al Malikin hallituksen politiikan vuoksi pakenevia sunneja ja heidän poliittisia sidoksiaam? On myös hyvin hyödyllistä tutustua perusteellisesti kirjailijoiden henkilöhistoriaan ja kontekstiin tarinan ympärillä. Maadidi toimi Saddamin pojan Udain omistamassa sanomalehdessä, mintähän se mahtaa viestiä?
VastaaPoistahttp://www.youtube.com/watch?v=2j2p2kdRmac
VastaaPoistatässä Irakin sunnien mielenosoitus Helsingissä
http://www.youtube.com/watch?v=zjsqnGKj7_A
VastaaPoistatässä Helsingin kaduilla kannetaan vanhaa Saddamin aikaista Irakin lippua. Juuri tästä leiristä Maadidikin tulee.
En itse ota enempää kantaa tähän aiheeseen, kun en sitä sen tarkemmin tunne, enkä ole ainakaan tällä hetkellä riittävän kiinnostunut ottamaan kummemmin selville. Selvästi kyse on kuitenkin monitahoisesta asiasta.
VastaaPoista