1. maaliskuuta 2015

David Foster Wallace: Hauskaa, mutta ei koskaan enää



David Foster Wallace (1962–2008) herättää minussa ristiriitaisia tuntemuksia. Olin lukenut hänestä ennen kuin luin mitään häneltä. Jonathan Franzen on kirjoittanut Wallacesta tämän kuoleman jälkeen kokonaisen esseen, jota lukiessa olo oli osin ristiriitainen. Halu lukea Wallacea kuitenkin heräsi. Häneltä on suomennettu kaksi kirjaa, viime keväänä Vastenmielisten tyyppien lyhyitä haastatteluja ja vuonna 2012 Hauskaa, mutta ei koskaan enää.

Käsillä olevan teoksen alaotsikkona on "esseitä ja argumentteja". Suomennoksen tekstit on koottu eri lähteistä, eikä sillä siis ole yhtä alkuperäisteosta. Alun perin tekstit on julkaistu eri lehdissä ja yksi niistä on puhe, jonka Wallace piti Kenyon Collegen valmistujaisjuhlassa vuonna 2005 (ja joka on aika masentava).

Wallacen tyyli on polveileva. Hän käyttää runsaasti alaviitteitä ja alaviitteiden alaviitteitä, jotka osaltaan kuljettavat punaista lankaa eteenpäin – tai sotkevat sen lopullisesti solmuun. Tekstit lähtevät yleensä yhdestä ajatuksesta tai toimeksiannosta, mutta päätyvät lopulta pohtimaan kenties jotain aivan muuta.

Omia suosikkejani olivat Iso punainen poika ja nimiessee Hauskaa, mutta ei koskaan enää. Iso punainen poika on vuodelta 1998 ja se kertoo Wallacen tutkimusmatkasta AVN-palkintogaalaan Las Vegasiin. Vuosittain (myös tänä vuonna, kyllä, googletin) Yhdysvalloissa jaetaan melkoinen määrä aikuisviihde-genren palkintoja. AVN-gaalaan liittyy varsin isokokoinen tapahtuma: ensin pidetään teemaan sopivat messut ja sitten kaksipäiväinen palkintojenjakotilaisuus, johon osallistuminen on tolkuttoman kallista.

Essee on ihan hervoton. En voi väittää olevani mikään pornon ystävä, mutta aihepiiri kyllä kiinnostaa ja herättää tunteita moneen suuntaan. Wallace tekee tutkimusmatkaansa huolella, ja mikä parasta: hän kaivaa esiin epäkohtia ja ongelmia, ottaa kantaa ja saa lukijan välillä vääntelehtimään epämiellyttävyydestä. Pornoteollisuus on niin moninainen ja valtava bisneskone, ettei sitä voi kokonaisuutena edes käsittää. Lisäksi se venyttää sisällöltään, raameiltaan ja etiikaltaan ihan kaikkia ääripäitä. Nämä Wallace tuo näkyville.

Hauskaa, mutta ei koskaan enää on vielä parempi. Se on myös tolkuttoman pitkä. Esseen aiheena on risteily Karibialla. Wallace lähtee Harper's-lehden toimeksiannosta viikon mittaiselle risteilylle kokemaan, kuinka pidetään niin maan perusteellisesti hauskaa metallipurkissa. Ja mitä kaikkea viikko tuokaan tullessaan... Essee on vuodelta 1996, ja sen ysärihenki on ihastuttava. Tämän luettuani olen varma, etten missään nimessä halua koskaan Karibian-risteilylle. Kiitos, mutta ei kiitos.

Wallace on itseironinen, tarkkasilmäinen ja mukaansatempaava kirjoittaja. Hänen tyylinsä on myös melkoisen jaaritteleva, mutta silti homma pysyy kasassa. Luulen kyllä, että tämä on pitkälti makuasia. En tiedä, miten kävisi, jos lukisin jonkin hänen romaaninsa. Vielä se ei kuitenkaan ole ajankohtainen murhe, sillä yhtään Wallacen romaania ei ole suomennettu, enkä lähde alkukielellä koettamaan. Sen verran koukeroista meno on, että turhautuisin vain.

Wallace ei ole "kiva" kirjailija. Hän on pikemminkin julma ja jollain tapaa hyvin omaehtoinen. Piikit ovat teräviä, mutta toisaalta hän kohdistaa niitä myös itseensä. Mistään muiden yläpuolelle asettuvasta yli-ihmisestä ei ole kyse, päin vastoin.

On surullista, että syvä masennus koitui lopulta Wallacen kohtaloksi.


David Foster Wallace: Hauskaa, mutta ei koskaan enää. Esseitä ja argumentteja
Suomentaja: Juhani Lindholm
Ulkoasu: Ilkka Kärkkäinen
Siltala 2012
261 s.

Oma ostos.

_____

Kirjasta on kirjoitettu myös näissä blogeissa: Kaiken voi lukea!, Nannan kirjakimara, Matkalla tuntemattomaan, Donna mobilen kirjat

2 kommenttia:

  1. Armoton on todella Wallacen läpivalaisu näkemästään, ja mustan huumorin värittämä. Tuo risteilyteemainen essee muuten tuo väkisin mieleen yhden romaanin: Stefan Mosterin Nelikätisen soiton mahdottomuus. Se on romaani, mutta jotain samaa siinä on tuossa kuvauksessa ihmisten epätoivoisesta yrityksestä pitää hauskaa väkisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wallacen huumorin mustuus kyllä puree. Ja kauhistuttaakin, mutta juuri siksi se onkin niin osuvaa. Kiitos kirjavinkistä, olen tuosta kirjasta joskus kuullutkin, nyt laitan sen muistilistalleni!

      Poista

Kiitos kommentistasi!