Jarkko Tontti: Haava

 

"Minulle riitti kahdeksan sekuntia. Katsoin ruumista, kuollutta ihmisen kehoa. Kyllä. Siinä makasi tyttäreni Jemina Rantakorpi." (s. 15)


Greta ja Johannes ovat osanneet odottaa uutista parikymppisen tyttärensä Jeminan kuolemasta. Monta vuotta päihdeaddiktina, pitkä tie vieroitusyrityksissä, rahavaikeudet, etääntyminen, katoaminen. Tämän päivän on tiedetty joskus tulevan. Pelätty, mutta tiedetty, ettei muukaan ole mahdollista.

Nyt Jemina on kuollut.

Greta on pätkätöitä tekevä historiantutkija, Johannes alkoholisoitunut IT-konsultti ja yrittäjä. Perhe on hajonnut jo aikaa sitten, ei addiktion kanssa vain voi elää, ei oman, muttei kenenkään muunkaan. Syyllisuus painaa joka tapauksessa: omat valinnat, teot, tekemättä jättämiset, sanomiset ja riidat. Ei kai kukaan vanhempi voi ohittaa olankohautuksella lapsensa kuolemaa?

Jarkko Tontin Haava on kipeää tekevä ja särmikäs romaani, tiivis ja huolellinen. Se kertoo muutaman päivän tapahtumista, mutta sitoo sisäänsä kokonaisen elämän – ja kuoleman. Romaani jakautuu kolmeen osioon, joissa Rantakorven perheen kaikki jäsenet saavat oman puheenvuoronsa.

Gretan tyyni suhtautuminen tyttären kuolemaan alkaa rakoilla pian, kun ymmärrys ja suru pääsevät lopulta ujuttautumaan pinnan alle. Hänen pakkomielteinen suhteensa sosiaaliseen mediaan ja riippuvuus sen tarjoamista reaktioista saa uusia kierroksia, kun suru-uutisen sijaan päivityksen arvoista tuntuu olevan tarkkaan harkittu kahvikuppi ja kirja -asetelma – kunhan saa tarpeeksi tykkäyksiä. Myös Jeminan kaulasta kadonnut kaulakoru kiinnittää äidin huomion, eikä hän voi saada rauhaa ennen kuin on saanut selville, missä koru on ja miksi se ei ollut ruumiin kaulassa.

Johannes puolestaan havahtuu katkolta, taas kerran. Päivät ja viikot ovat puuroutuneet, hän on repsahtanut juomaan jälleen. Johanneksen alkoholismi on avioeronkin aiheuttanut, ainakin ollut sen lopullinen niitti, eikä Johannes voi olla ajattelematta, onko se myös Jeminan huumeidenkäytön ja kuoleman pohjimmainen syy. Hautajaisten järjestäminen pakottaa Johanneksen pysymään jotenkuten kiinni nykyhetkessä, vaikka sitten taskumatti povessa, mutta jokin vaivaa häntä piinaavasti. Mitä Jeminan viimeisinä hetkinä tapahtui?

Lopuksi myös Jemina saa lyhyen puheenvuoron, huumeisen ja sitten laskuisen, mutta puheenvuoronsa kuitenkin.

"Yritän nousta. Olen sohvalla. Sen tajuan. Poski painaa karheaa kangasta vasten, pistelee. Nyt noustaan. Nyt-nyt. Mun jalat painaa tonnin, käsivarret kaksi tonnia. Ja kaikki huojuu, sohva, harmaa lattia, jonkun musta t-paita lattialla, seinät, niiden julisteet, sen vitun hevimiehen reunoista repaleiset julisteet, joissa heviäijät puristavat kyrpämäisiä kitaroitaan, ja valkoiset seinät, nekin huojuu ja tv-ruutu, musta tv-ruutu kirjahyllyssä, se huojuu; kaatuuko toi koko hylly vittu mä pelkään ja nostan kädet kasvoille. - - 

- - Nyt seis tämä, nyt keskityn. Tämä on tämä huone, tämä on tämä räkäinen asunto. Mä olen tässä nyt." (s. 214)

Haava on jäntevää kerrontaa, sisällöltään koskettava ja näkökulmiltaan vaihteleva romaani. Se tavoittaa sekaisin olevan mielen, kuvaa tyhjyyden ja kaaoksen ja laidasta laitaan valuvat tunteet, pelot ja syyllisyyden. Samalla se laajenee yksityisestä kokemuksesta yleiseksi havainnoinniksi haavoittuneiden, syrjään jäävien ja omiin jalkoihinsa sotkeutuneiden asemasta. Miten suhtaudutaan kolhuihin, joita ihmiset itse itselleen tekevät?

Haavaa lukiessa saa kuvauksen siitä, miltä ihmisen, ihmissuhteiden ja yhdessä eletyn ja koetun elämän mureneminen näyttää. Keskiössä on addiktio, sen kieltäminen ja pelkääminen, ja kuinka se valuu lopulta kaiken läpi tehden peruuttamatonta tuhoa. Mihin kaikkeen voi todella vaikuttaa itse ja mihin ei? Mihin asti rajoja, edes niitä vanhemman rakkauden rajoja, voi venyttää?

Ja miten ihmeessä ne pahimmat haavat saisi puhdistettua ja hoidettua, kun ei meistä kukaan voi toista lopulta pelastaa.

Jarkko Tontti: Haava

Ulkoasu: Tuuli Juusela

Otava 2021

238 s.

Kirjastosta.

Toisaalla: Amman lukuhetki, Anun ihmeelliset matkat, Kirja vieköön!, Kirjarouvan elämää, Kirjakaapin kummitus, Kirjataivas

Haasteet: Helmet-haasteen kohta 39. Kirjassa kuunnellaan musiikkia