James Franco: Palo Alto

James Franco: Palo Alto. Novelleja.
Suomentaja: Jaakko Kankaanpää
Schildts & Söderströms 2012
205 s.
Palo Alto. Stories (2010)

Kirjastosta.


Sinä perjantaina menimme koulun jälkeen Fredin kanssa kaverilleni Barrylle. Ulkona oli vielä valoisaa, mutta me pidimme silti pienet juhlat. Ostimme kimppaan pullon Kessler-viskiä. April, yksi tyttö josta tykkäsin, oli siellä myös. Ajattelin, että jos joisin itseni känniin, meistä voisi kehittyä jotain. Voisin kertoa, miltä minusta oikeasti tuntui, ja loppuillasta pääsisin ehkä panemaan häntä. (April, s. 106)

James Francon esikoisnovellikokoelma tarjoaa karun ja ilottoman näköalan kalifornialaisten esikaupunkiteinien elämään. Se kertoo siitä, millaista on olla nuori maailmassa, jossa pitemmän päälle oikein millään ei ole väliä. Kun ei pidä muista ihmisistä, eikä pidä itsestään, kun joutuu hyväksikätetyksi tai hyväksikäyttää itse, kun tulevaisuus on jossain todella kaukana ja nykyhetki ylitsepääsemätöntä sontaa.

Yksitoista tarinaa hukassa olevasta nuorisosta, viinasta, pilvestä, koulukiusaamisesta ja seksistä. Se on aika paljon se.

Pidin kuitenkin, paljon. Francon ilmaisu on simppeliä, toteavaa ja saarnaamatonta, jopa yksinkertaista. Lyhyet lauseet seuraavat toisiaan, eivätkä suuretkaan tapahtumat saa kertojaääniä hätkähtämään. Elämä on niin kuin se kerrotaan, ja siihen on helppo uskoa.

Ongelmaksi voi tosin muodostua se, että novellit ovat varsin paljon toistensa kaltaisia. Ne sekoittuvat. Samat henkilöt esiintyvät useammassa, mutta koska he ovat hyvin samantapaisia, eroja on vaikeaa tehdä tai nähdä. Toisaalta tämä lienee kirjailijalta tietoinen valinta, sillä yksilöt eivät uniikkeina persoonina ole tämän kokoelman keskiössä. Pikemminkin olennaista on tunnelma, teot, tapahtumat, nuoruus ylipäänsä.

Joen kanssa ei ole paljon puhumista, koska hän on ääliö. En tiedä, mitä hän luulee olevansa tai miksi hän luulee olevansa olemassa. Joidenkin ihmisten elämä on kai sellaista, että kukaan ei sano heille, mitä heidän pitäisi olla, joten he eivät ole mitään. Ennen vanhaan kaiken sai jo syntymässä, valinnat oli tehty, ja siinä sitä viljeli maata kuolemaansa asti tai tyhjensi kuninkaallisia vessoja. (Jack-O', s. 196)

Palo Alto on aika rankka lukukokemus, sillä se ei anna juurikaan toivoa tähän hetkeen. Nuoren arki ei ole helppoa eikä aina edes siedettävää, vaan sen eläminen voi johdattaa hyvin harkitsemattomiin tekoihin, rötöksiin, rikoksiin ja väkivaltaan. Kiintymys, ystävyys, rakkaus - tuntemattomia käsitteitä kaikki. Kokoelman nuoret elävät tasan ja vain oman napansa ympärillä, jolloin muut ihmiset ovat pääasiassa jotain, mitä voi käyttää hyödyksi jollain tavalla, kuten tekee vaikkapa nuori jamppa, joka alkaa järjestelmällisesti parittaa koulun uutta tyttöä, joka taas luulee (tai toivoo) olevansa tämän tyttöystävä.

Vanhemmat loistavat poissaolollaan, sillä heillä lienee muuta tekemistä kuin olla vanhempia lapsilleen. Opettajat tai valmentajat tai sosiaalityöntekijät eivät juuri vakuuta hekään. Osa tekee vain työtään, eikä tippaakaan enempää (aina eivät sitäkään), osa ryhtyy uudeksi lenkiksi hyväksikäytön ketjuun. Franco näyttää vanhan totuuden jälleen uudessa valossa: ulkokuori pettää, myös keskiluokka on onnetonta.

Huumoriakin kirjassa on, joskin hyvin mustaa sellaista. Palo Alto keikkuu jossain kurkkua kuristavan ahdistuksen ja inhorealismin välimaastossa, sillä voisin hyvin kuvitella sen olevan jollain tasolla, valitettavasti ehkä jopa kokonaan, täyttä totta.

Muita aatoksia: Hanna/Kirjainten virrassa ja Anu/Kirjaston kummitus.

So American: Dirty Realism.